Joille asia on uusi: Minulla on ilo ja kunnia olla Intian Punessa iyengarjoogainstituutissa opiskelemassa B.K.S. Iyengarin ja hänen perheensä opissa seuraava kuukausi. Upeaa tavata tuo perhe, saada juuret sekä historiallista ja kulttuurista perspektiiviä sille, mille on menettänyt yhden sydämistään. Sanoinkuvaamattoman mahtavaa oppia ja ymmärtää taas vähän lisää joogan ihmeellisestä maailmasta. Ja samalla ymmärtää, miten vähän ymmärtää.

Kyllä, yritän jakaa jotain tältä Intian reissultani teillekin, jotka ette nyt ole täällä kanssani. Siksi Balanssi Training Concepts proudly presents: Pune-blogin 1. osa!

Kun janoatte vastausta, että milloin tulossa lisää Pav Bhaji Masalan-makuisia tekstejäni, niin pyörittelen päätäni atlas-aksis nikamien välillä monisuuntaisesti kuin elokuinen monsuuni ja sanon, että maybe yes or maybe no. Vaikka kirjoittaminen on iloni, miten ehtii ja osuu jää nähtäväksi. Myös päätäntävaltani ulkopuoliset asiat kuten sähkökatkojen määrä ja laatu vaikuttavat myös hieman asiaan.

31.7.2012 Mumbai-Pune

Puneen matkaavasta neljän hengen seurueestamme hintatietoisin Intian kävijä tinki Mumbain lentokentällä parin taksisuharin kanssa, kunnes löytyi sopeva hinta: Mumbai-Pune 2200 rupiaa. Pistämätön tarjous oli: - 2800 rupiaa ja All included! Jäätiin ihan miettimään, että mitähän ihmettä ois pitänyt tuollainen All included-taksimatka sisällään. Mahtava tarjous, josta kieltäydyttiin.

Taksin tinkaaminen oli ihan jees, mutta kun taksi oli sovittu, niin matka ei vienyt Punea kohti, vaan ensin jonnekin syrjäkadulla sijaitsevalle "toimistolle", jossa kymmenen intialaismiestä seisoskeli auton ympärillä ja hoiti bisnestä. Maksu piti hoitaa etukäteen tässä toimistossa. Yksin olisi tässä vaiheessa saattanut tuntua vähän orvolta: maksut maksettu ja englantia osaamattoman intialaismiehen kanssa aamuyöstä Mumbaissa toivomassa, että vie kotiin. Homma toimi kuitenkin kuin junan vessa ja saatiin vielä isompi autokin toimistolla alle.

Taksimatkasta jaksoin pysyä hereillä Mumbain slummialueiden halki koostuvan osuuden, mutta kun pääsimme vuorille, jossa olisi ollut hengittävää maisemaa tarjolla, olin jo vajonnut uneen. Sitä se teetti, kun tuijotti koko yön lentokoneessa leffoja. Taksimatka Mumbaista Puneen kesti noin kolme neljä tuntia.Se oli lähinnä krooh pyyh. 

31.7.2012

Ensimmäinen päivä meni papereita täytellessä ja rahanvaihtoon suostuvaisia pankkeja etsiessä. Ai niin ja copyshoppia metsästäessä. Kaikki eri instanssit vuokraemännästä iyengarjoogainstituuttiin tarvitsevat kopiot passista, maahantuloleimoin varustetusta viisumista, vuokrasopimuksesta ja ties mistä. Vuokraemännänkin kanssa täytettiin ainakin kolme erilaista viranomaislomaketta, joissa kyseltiin mm. isän ammattia ja kuinka monta tuntia tekee töitä päivässä jne. Äitin ammatti tai syntymäpaikka ei tunnu kiinnostavan ketään.

Lomakkeissa tärkeintä on, että jokaiseen kohtaan on täytetty jotain, vaikka asiasta ei olisi tietoakaan. Tyhjä kohta lomakkeessa on painajainen viranomaisille. Tämän huomasin karvaasti aamuvarhain Mumbain lentokentällä, jossa passintarkastaja palautti minut tylysti kolme kertaa jonoon sen vuoksi, että yhteen maahantulolomakkeista oli jäänyt tyhjiä kohtia.

Älä siis jätä tyhjiä kohtia, kun tulet Intiaan!

1.8.2012

Sähköt pätkii ja vesisade pitää taukoa.  Tänään joogattiin eka kertaa B.K.S. Iyengarin veljentyttären Abin opissa itse B.K.S. backuppina. Oma treeni jäi illalla väliin, koska eksyin epäjoogimaisesti shopping-paratiisiin, jossa oli "Ladies night - everything in 50 % discount", koko päiväksi. Voi ehkä ymmärtää, miten helppoa on hairahtaa tuollaisen naisten illan pauloihin, kun nämä perushinnatkin ovat täällä mitä ovat. Mutta onko järkeä tulla Intiaan saakka joogaamaan vain unohtuakseen shoppaamaan?

Mietitäänpä kysymystä klassisen joogakirjallisuuden pohjalta. Otetaan hairahtaneen avuksi Patañjalin klassiset joogasutrat, joita kirjoitettiin ajanlaskun alun paikkeilla, noin 200 eKr. Niille, joille kirja ei ole tuttu, kerrottakoon lyhyesti, että sutrat ovat lyhyitä säkeitä, eräänlaisia viisauden helmiä, joita vasten voi pohtia omaa elämäänsä. Sutrien kovaa ydintä on kahdeksanportainen ashtanga yogan järjestelmä. Kun eivät ole maailman helppotajuisimpia nämä sutkaukset, niin niitä on moni fiksu sitten yrittänyt nykymaailmalle tavallaan tulkata. Niin kuin kaikkea klassista kirjallisuutta on tapana. Myös B.K.S. Iyengarilla on kirjasta omat selvityksensä.  

Palataksemme alkuperäiseen asiaan: Mitä Patañjalin kahdeksanportaisen ashtanga yogan järjestelmä sanoisi kaupalliseen humuun hukkumisen varjolla harjoituksen välttämisestä?

Yllä kuvatussa tilanteessa toteutui huonosti ensimmäiseen jäseneen eli yamaan kuuluva keräämättömyyden periaate eli aparigraha, kun en nyt ois välttämättä tarvinnu tota hupparia, enkä niitä liloja housuja, enkä varsinkaan toista uimalakkia, kun vanhakin on vielä ihan cool. Yksi tyyppi on tosin jatkossa iloinen, kun erottaa mut altaassa punaisesta piposta. Saako tästä vähän pluspisteitä Patañjali?

Tilannetta voisi reflektoida myös järjestelmän toiseen jäseneen eli niyamaan kuuluvan tapaksen eli itsekurin avulla. Wikipedia avaa meille itsekurin eli tapaksen käsitettä näin: "Tapas are a wide variety of appetizers, or snacks, in Spanish cuisine" ja " Also, in some countries it is customary for diners to stand and move about while eating tapas." B.K.S. Iyengar taas sanoo tapaksesta kirjassaan Light on Yoga muun muassa näin: "Itsekurin avulla joogi kehittää voimaa kehossa, mielessä ja luonteessa. Hän saavuttaa rohkeutta, viisautta, yhtenäisyyttä, suoraviivaisuutta ja yksinkertaisuutta." 

Vaikka olen täällä enemmän Iyengarin kuin Wikipedian juttuja opiskelemassa, niin mun tapakset oli tänään Wikipedian kamaa, Masala dosia sillä reissulla. Erittäin maukkaita, suosittelen muillekin Punessa harhailijoille.

Jäivät sitten keräämättömyys, viisaus ja yksinkertaisuus tältä erää väliin ja tapaksetkin tuli syötyä. Jos ois joogamatolla senkin ajan viettänyt, niin ois ihan toista.

Nyt on siis koti anyways pystytetty, jääkaappia täytetty ja vaatteita ostettu, niin että kuukausi pärjätään.

3.8.2012

Sain sitten kunnon vatsataudin, joka oli sen ajan kuin kesti just sitä, mitä se voi parhaimmillaan olla: toivoo, ettei kuolis ja kun huomaa, ettei kuolekaan alkaa jo toivoa, että kuolis, koska koko ajan tuntuu siltä, että kuolee. No onneksi ei kestänyt kuin yhden yön ja yhden päivän. Toivottavasti nyt vatsa oikeassa asennossa tähän maahan.

Olen nyt horissut täällä niin paljon kaikenlaista, että on jo aika kertoa tarkemmin, missä oikein olen. Aion puhua siis vähän asiaa. Olen Intian Punessa, se lienee jo selvää, Ramamani Iyengar Memorial Yoga Institutessa. Asun viidentoista minuutin kävelymatkan päässä instituutista Model Colonyn alueella.

Jotta instituuttiin pääsee opiskelemaan, täytyy olla saavuttanut harjoituksessaan määrätty taso ja harjoitusvuosiakin iyengarjoogassa pitää olla takana vähintään 8. Jotta tänne pääsee, täytyy olla myös oman opettajan suositus (eli omalla kohdallani suosittelija oli saksalainen pääopettajamme Rita Keller) ja hakemus pitää laittaa menemään vähintään kaksi vuotta ennen h-hetkeä. Tuntui kaukaiselta silloin joskus, kun paikkaa hain, mutta täällä sitä nyt, uskomatonta mutta totta, ollaan.

Täällä opiskelee kuukausittain satoja iyengarjoogaopettajia eri puolilta maailmaa, sen lisäksi myös paikalliset käyvät instituutissa viikkotunneilla. Minimiaika, jonka ulkomailta tullut voi instituutissa opiskella, on yksi kuukausi. Monet senior-tason opettajat ovat täällä 3-4 kuukauttakin kerrallaan. Kun tänne tulee, niin ymmärtää hyvin, että yksi kuukausi on ehdoton minimi.

En siis ole joogalomalla palmupuiden alla, vaan kouluttautumassa ja opiskelemassa.

Kun saavuin tänne, sain instituutista lukujärjestyksen, jossa on osoitettuna ne tunnit, joille minun pitäisi osallistua. Maksoin myös ekstramaksun, jotta pääsen seuraamaan kaikkia instituutin tunteja. Tähänastisen kokemukseni mukaan se oli erittäin hyvä sijoitus.

Meillä on joka päivä yksi ohjattu asanaharjoitus (1,5-2 h), paitsi perjantaisin pranaymaa Geetan (B.K.S:n tytär) vetämänä. Sunnuntait ovat vapaapäiviä. Aamutunnit ohjaa yleensä Prashant Iyengar (B.K.S:n poika), joitakin tunteja ohjaa Geeta sekä Iyengarin veljentytär Abhijata. Tänään sain kalenteriini myös Raya-nimisen joogaopettajan tunnin.

Ohjattujen tuntien lisäksi joogaopiskelijoilla on Instituutissa päivittäin 3 tuntia omaa harjoitusaikaa. Oman harjoituksen syventäminen onkin yksi tärkeä pointti täällä olemiselle. Yhteisharkoissa on myös kiinnostavaa sivusilmällä seurata, kuinka edistyneet kollegat eri puolilta maailmaa ja tietty B.K.S. itse tekevät omia harjoituksiaan. Monta vaikuttunutta hetkeä olen jo salissa saanut viettää.

Sali on aina aamutunneilla tupaten täynnä. Matot ovat vieri vieressä ja välillä vähän lomittain ja päällekkäinkin. Ohjatuilla tunneilla avustajat ovat isossa roolissa myös tilan organisoimisessa, jotta kaikille löytyy paikka harjoitella. Harjoitusilmapiiri on vakava ja karu, mutta erittäin hedelmällinen ja inspiroiva.

B.K.S. Iyengar harjoittelee aina kanssamme aamupäivisin vapaissa harjoituksissa. Kun guruji harjoittelee jooga-asanoita, niin siinä on muutama opettaja ympärillä huolehtimassa ja avustamassa välineiden kanssa. Tällä viikolla hän on tehnyt enimmäkseen tuettuja taaksetaivutuksia, tänään aika hurjiakin sellaisia. Herrahan ei ole mikään ihan eilisen teeren poika, koska ikävuosia on takana jo 94. Tänään Iyengar alkoi opettaa yhtä avustajistaan yhtäkkiä kesken harjoituksensa ja vähitellen ympärille kerääntyi katsomoa. B.K.S. saa noin yleisesti treenailla ihan rauhassa omassa kulmassaan, mutta silloin, kun hän alkaa kommentoida, niin kaikki haluavat tilanteesta ilon irti. B.K.S:llä on muuten salissa oma paikka, jossa hän harjoittelee. Siihen ei sovi omaa mattoaan koskaan pökätä.

Ystäväni ja kollegani, joka on täällä myös ja jonka kanssa minulla on ilo jakaa asunto, pitää myös blogia täällä olemisesta. Hänen bloginsa löydät: http://joogaa.wordpress.com/x/

3.8.2012

B.K.S. harjoittelee kanssamme aina arkiaamuisin. B.K.S. on 94-vuotias satuhahmon näköinen, äärimmäisen karismaattinen mies. Jotkut senior-opettajat maailmalta ovat muuttaneet viime aikoina Puneen ihan vain sen vuoksi, että B.K.S. on jo niin vanha, joten haluavat olla lähellä ja oppimassa vielä niin kauan kuin se on mahdollista. Vaikka vuosia voi olla jäljellä vielä kymmenenkin, niin silti tuntuu vähän haikealta. B.K.S. kirjoittaa kuulemma kirjaakin, jonka vuoksi on kiireinen. Se on lohduttavaa.

B.K.S. on todella läsnä instituutissa koko ajan, koska asuu Instituutin alueella olevassa kodissaan. Yhtenä aamuna, kun teimme Prashantin kanssa kiertoja, minulla oli suora näkymä B.K.S:n kirjastoon, jonka ikkuna oli auki. Siellä vireä herra luki päivän lehtiä. Usein instituuttiin saapuessa B.K.S. istuskelee talonsa ulkopuolella oven edessä. Kyllähän se lämmitti kieltämättä, kun ensi kerran sai tervehdittyä ja häneltä hymyilevän vastauksen ja katsekontaktin. Tänään melkein kaaduin aulassa hänen syliinsä, kun olin menossa vessaan. Myös Prashant ja Geeta ovat paljon läsnä. Paikka on heidän kotinsa, elämäntyönsä ja elämänsä. Se näkyy kaikessa.

4.8.2012

Sunnuntai ja lepopäivä joogasta. Kotona aamupäivä pyykkäilemistä ja siivoilemista. Iltapäivällä suunnattiin Ferguson Hillille, joka on ihana keidas tuossa kulman takana. Ja kukkulalta oli tosi hienot näkymät ympäri Punen. Ferguson Hill sijaitsee college-alueella ja siellä oli paljon kaikenlaista ulkoliikunta-aktiviteettia tarjolla. Miehille. Tai ainakaan yhtään naista ei sporttaamassa näkynyt. Siellä oli valtavat jalkapallokentät, krikettikentät ja muutama tenniskenttä. Mitään ihan Lontoon olympialaistason kenttiä ei ollut tarjolla, mutta ihan toimivalta homma näytti. Minä pääsin jopa krikettimailan varteen kiinni ja kokeilemaan lyömistä, kun yksi pelaajista ystävällisesti tarjosi mahdollisuutta. Tuntui olevan niille yhtä paljon hauskaa kuin mulle.

College-alueella oli myös ryhmä nuoria miehiä tekemässä jonkinlaista armeijamaista ryhmäliikkumista. Juoksivat mäkeä ylös, punnersivat, tekivät kyykkyhyppyjä jne. Meno oli tosi rankkaa, kuin pahimmista cross fit-treeneistä. Parasta näiden herrojen liikunnassa oli kuitenkin pukeutuminen: kaikilla oli päällään puvunhousut, valkoiset kauluspaidat ja kävelykengät. Niken liike kadun toisella puolella ei ole vielä ihan tavoittanut tätä kohderyhmäänsä. Ja ihan hyvin homma toimi noissakin releissä. Paidat olivat kyllä läheltä katsottuna aika paskasia, mutta kaukaa näytti siltä, että oisivat voineet punnerruksista lähteä vaikka suoraan bisnesmiittinkiin. Hyvä meininki. Ei aina tarvi goreja ja dryfittejä, jotta vois liikkua.

Olen muuten ostanut ne kuuluisat pussishortsit, joita katselin kauhuissani vielä muutama vuosi sitten. Että kiitos, mutta ei kiitos. Nyt on sitten vissiin liikaa näissä Iyengar-hommissa maailmalla pyöritty, kun ne alkoivat ensin näyttää vähemmän kamalilta, sitten ihan käytännöllisiltä ja lopuksi herra paratkoon tosi käytännöllisiltä, jopa mukavilta. Oppilaani Suomessa: olkaa huoleti, en aio teitä ainakaan vielä ensi kaudella ihastuttaa, kauhistuttaa enkä vihastuttaa opettamalla uusissa shortseissani.

5.8.2012

Tänään ensin Prashantin aamutunti, jossa jopa ymmärsin jotain. Intian englanti ei avaudu aina ihan kirkkaana, eikä iso tila tee asiaa yhtään helpommaksi. Prashant puhuu paljon ja teemme kahden tunnin aikana yleensä vain muutamia asanoita. Homman nimi on ollut muun muassa se, että Prashant haastaa mukavan kyselevällä tavalla motiivejamme ja harjoitustapojamme ja laittaa meitä reflektoimaan omia toimiamme ja odotuksiamme niin harjoituksessa kuin harjoituksen ulkopuolellakin. Mitään yksityiskohtia hän ei asanaharjoitukseen jakele, vaan usuttaa meitä tutkimaan asanoita, reflektoimaan niitä sitä kaikkea vasten, mitä asanaharjoittelusta tiedämme. Tutkimaan myös sitä, mitä harjoittelun avulla voimme oppia itsestämme. Prashant on myös puhunut paljon hengityksen merkityksestä, ja etenkin kehon, mielen ja hengityksen yhteispelistä.

Prashant arvosteli, että aina tulemme joogatunnille ja odotamme, että joogaopettaja komentaisi meitä niin, että olemme uuvuksissa tunnin jälkeen. Että tulemme hakemaan hyvää workoutia. Että jooga on muutakin kuin workoutia ja opettajan energian imemistä. Tänään tein sitten oman harjoituksen vähemmällä workoutilla. En tiedä, johtuiko enemmän Prashantista vai siitä, että vatsataudin vuoksi olen vielä vähän voimaton. Prashantin tunti on todella one of the kind, jotain aivan omaansa Iyengar-kontekstissa.

Illalla olin katsomassa terapiatuntia. Se oli vaikuttavaa nähtävää ja melkoinen hulina oli majassa käynnissä. Terapiatunneilla oppilaat tekevät yksityisopetuksessa erilaisia fyysisiä harjoitteita, isoja niveliä ja selkärankaa mobilisoidaan, rintakehää avataan jne. Jokaisella on erityisongelmalleen oma ohjelmansa, jota hän seuraa. Enimmäkseen terapoitavien ongelmat näyttivät liittyvän tuki- ja liikuntaelimistöön. Erilaisten apuväline-setuppien rakentaminen on oma taiteenlajinsa, jota katselin silmät pyöreinä. Sali on täynnä erilaisia penkkejä, tuoleja, hevosia, köysiä, vöitä, levyjä jne. 

Geeta Iyengar on terapiatuntien kippari ja istuu yhdessä nurkassa pöydän takana. Hänellä on hallussaan kaikkien vaivat ja diagnoosit ja hänen kauttaan anotaan pääsyä tunnille. Välillä hän kutsuu jonkun opettajista tai terapoitavista luokseen ja antaa lisäohjeita. Terapiatunteja voi täällä päästä avustamaan, jos on vähintään Junior 1 - tason iyengarjoogaopettaja. Minä en ole vielä siinä vaiheessa.

Yksi tuttavani oli saanut ennen tänne tuloaan kolarissa niskaan retkahdusvamman. Hän kertoi asiasta instituutissa ja sai luvan osallistua terapiatunneille asian tiimoilta. Geeta vaati ensimmäisessä terapiasessiossa ilmenneen tärinäkohtauksen jälkeen, että niskasta on otettava röntgenkuvat ja ne on toimitettava instituuttiin ennen kuin sessioita jatketaan. Yksi instituutin opettajista on lääkäri ja kirjoitti helpottuneelle ystävälleni lähetteen. Kuvat järjestyivät nopeasti ilman jonotteluja ja homma pääsi jatkumaan. Geeta oli muuten tosi tiukka röntgen-asian kanssa. Jos tuttavani ei olisi toimittanut kuvia, niin joogaaminen ja terapiasessiot instituutissa olisivat loppuneet siihen. Tämä tietty ymmärrettävää: miten hoitaa niskaa, jos ei tiedä, mikä siinä on vikana. Ja jos jotain olisi ollut pahemmin rikki, niin vastuu väärästä hoidosta olisi ollut aika kova.

Ja terapiatunnin perään katsoin vielä Rayan loistavan iltatunnin, jossa koko tunti käytettiin yhtä tai kahta joogatiiltä apuvälineenä mitä kiinnostavimmilla tavoilla. Edes joogamattoja ei käytetty. Illan opetus oli, että jos käytät apuvälineitä, niin ymmärrä sen käytön funktio kussakin tilanteessa. Kun apuvälineitä käytetään eri tavoin samassa asanassa, antavat ne uutta informaatiota asanasta. Myös matto on apuväline. Miksi käyttää mattoa aina, jos sillä ei ole mitään funktiota tekemisen kannalta?

Istuin joogasalissa avoimen ikkunan vieressä ja nuuhkin Punen pimenevää iltaa. Saliin tunkeutui herkullinen sitruunaruohon tuoksu, joka tuli Iyengarien kotoa. Ahaa: B.K.S. syö tänään thai-ruokaa.

ti 7.8.2012

Mulla oli tänne lähtiessä kaksi uimapaikkaa tiedossa lähialueella. Viime viikolla kävin tsekkaamassa toisen niistä, joka on vähän matkan päässä instituutista sijaitsevan Gordon-hotellin kattoterassilla. Tämän E-squarella sijaitsevan ihanuuden jouduin kuitenkin hyllyttämään, koska oli suljettu remontin vuoksi, eikä kukaan tiedä, koska taas avataan.  Harmi sinänsä, sillä tuo Spa olisi ollut niin mukavan lähellä instituuttia, että oisin voinut välillä aamutunnin jälkeen sinne hilpaista. Toisaalta sinne mennessä piti ylittää järkyttävän vilkasliikenteinen katu, joten oisin varmaan jäänyt auton alle, jos ois sinne pitäny useasti rampata.

Tänään kävin tsekkaamassa sen toisen paikan ja nyt kävi parempi tsägä. Huikean luksushotellin (kyllä kyllä, semmostakin täältä löytyy) toisessa kerroksessa oli ulkotasanteella ihanaakin kutsuvamman näköinen uima-allas aivan tyhjänä. Uskomatonta. Jos ois ollut uikkarit mukana, niin oisin heti mennyt, mutta jostain syystä en niitä ollut toivioretkelleni mukaan ottanut.  Sisäänpääsy oli jotain 700 rupiaa eli reilun kympin. Paikka on auki aamukuudesta iltakymmeneen. Ooh aah, tämähän käy jo kohta liian täydelliseksi.

Uimapaikkaan on meiltä noin 20 minuutin dallailumatka, suoraan vain Model Colonyn Toyota-centeriltä Lakaki Rd:ia pitkin vilkkaan kadun eli SB Roadin kulmaan. Sitten vain kadun yli, siinä oli jopa liikennevalot eli henkikin säilyy paremmin. Sitten vain oikealle niin kauan, että tulee iso ostoskeskus. Heti sen jälkeen aukeaa iso konferenssihotelli ja siellä se ihanuus odottaa.

Paluumatkalla löysin myös lähiseudun ainoan (uskoakseni) alkoholikaupan, Prasad Wines. Sieltä sain puolen litran lasipullon maistuvaa Kingfisher-olutta, johon tutustuin viime Intian visiitilläni. Siitä on tosin jo vierähtänyt tovi. Katselin prosenttimäärää kyljestä ja 8 % näytti lukevan. Kyselin vähän miedompaa, mutta sanoivat, että loppu on. Täytyy maistella varovasti, notta on aamulla rivissä.

ke 8.8.2012

Aamulla oli Geetan loistava aamutunti, jossa tehtiin paljon kiertoja. Yhtenä teemana oli takakylkiluiden sisään vetäminen. Kuulostaa ehkä mystiseltä asiaan vihkiytymättömältä, mutta on kovasti käytännöllinen asia. Tunnin jälkeen B.K.S. istuskeli aulassa. Olimme sattumoisin kaikki neljä suomalaista samaan aikaan aulassa, niin päätimme rohkaistua esittäytymään. Kämppikseni oli puhemiehenä ja kertoi, että olemme Suomen toisesta iyengaropettajiksi valmistuneesta ryhmästä. Kiitimme mahdollisuudesta opiskella täällä. Guruji hymyili ystävällisesti ja toisteli vielä \"Aa, Finland.\"

Illalla (klo 16 - 18) tein omassa harjoituksessani lähinnä suptia tuetusti, taaksetaivutuksia ja käsitasapainoja.  Virasanaa työstin monesta suunnasta, kun toi lonkkien sisäkierto ei ole se mun ykkösominaisuus. Olkapääseutu on toinen, jota yritän täällä säännöllisesti tuunata. Eka kertaa vatsataudin jälkeen tänään alkoi tuntua, että homma pelittää ja voimat palautuneet. Kahden tunnin treeniaika tuntui kovasti lyhyeltä.

Olin just tekemässä viparita dandasanaa tuolilla, kun yhtäkkiä B.K.S. seisoi vieressä. Hän oli yks kaks saapunut paikalle. Yksi opettajista, Raya, treenasi juuri päälläseisonnan parsva-variaatioita gurujin paikalla ja täytyy sanoa, että en ole koskaan nähnyt niin nopeaa päälläseisonnasta ylös pomppaamista kuin tänään. Nopeasti Raya siirteli omat mattonsa sivuun ja toi paikalle gurujin tarvitsemat välineet. Siinä sitten B.K.S. teki vieressä setubandha sarvangasanaa.

Oman treenin jälkeen jäin katsomaan taas terapiatuntia. Meno oli vielä hurjempi kuin viime kerralla. Geetakin oli aktiivisesti mukana ja huuteli ohjeita pöytänsä takaa sinne tänne.  Guruji oli koko kahden tunnin session paikalla ja kävi antamassa ohjeita eri puolilla salia. Välillä pääsi seuraamaan ihan vierestä, kun B.K.S. korjasi, juoksutti paikalle uusia apuvälineitä ja ohjasi ja komensi terapoitavaa tiukin ottein. Kyllä todella voi kuvitella, mitä meno täällä on ollut B.K.S:n nuoruuden päivinä. Meno tunneilla mukavasti sähköistyy, kun guruji tai Geeta ovat paikalla.

Terapiatuntien avustaminen on täyttä työtä. Apuvälineiden roudaamista, setuppien rakentamista, terapoitavien voimallista avustamista ja nostamista. Jokaisen ohjelma on ehdittävä tehdä läpi, rakennelmat tehtävä prikulleen oikein ja ohjattava oppilasta säntillisesti ja varmasti. Ja sitten vielä Iyengarin perheen valvovat silmät joka puolella.  Moni pyyhki hikeä otsaltaan, myös minä, kun touhua katselin.

Aina ennen joogasaliin menemistä pestään jalat. Olin kuullut tavasta ennen tänne tulemistani ja mielessäni annoin sille lähinnä symbolisia merkityksiä. Kyllä niitäkin siihen liittyy, mutta totuus on se, että täällä jalat likaantuu ihan kunnolla, kun noita sateen piiskomia katuja kävelee varvastossuissa. Usein kaikille toimille niin joogasalissa kuin sen ulkopuolellakin löytyy hyvin käytännöllinen selitys. Jalkoja ja käsiä on täällä pestävä koko ajan.

Tänään kello herätti vasta klo 7.45, mutta käänsin kylkeäni ja nukuin yhdeksään saakka. Harjoitusaika oli klo 9-12 ja ehdin paikalle kymmeneksi. Parin tunnin harjoitus tuntui eilisen vääntämisen jälkeen ihan sopivalta. B.K.S. oli paikalla kuten aina ja taas erittäin aktiivisena opettamassa. Hän neuvoi muun muassa, että Pincha Mayrasanassa myös kaularanka pitää saada kunnolla taipumaan taakse ja leuka ylös.  Että luulemme taivuttavamme, mutta emme oikeasti taivuta. Harjoittelemme luuloissamme siis tyhmästi (stupiditly), eikä viisaasti (intelligently). Demonstroi oikeaoppista taivutusta yhden italialaisen senioropettajan avulla, niin että laittoi joogatiilen pitkittäin leuan ja lattian väliin. Aika rajun näköistä, mutta ojennusta tuli. B.K.S. neuvoi myös, miten välttää niskan jumittuminen trikonasanassa, kun katse käännetään lopuksi kattoa kohden. Aivan loistavia huomiota sain taas kirjatuksi ja rakkaat joogaoppilaani: syksyllä saatte sitten maistiaisia suoraan B.K.S:ltä.

Harjoituksen jälkeen eksyin instituutin kirjakauppaan ja huomenna haen sieltä (taas) kolme kirjaa ja nipun vöitä. Kukahan mun kirjat kantaisi kotiin täältä? Kirjakaupan myyjä, muuten äärimmäisen mukava ja huumorintajuinen mies, kertoi, että Prashantin aamutunti oli ollut tänään upeista upein ja että oli puhunut oikein helmijuttuja joogan olemuksesta. No meistä suomalaisista ei sitten tietenkään kukaan sattunut olemaan paikalla.

Rupiat loppuivat tänään tyystin ja kokonaan. Valuutan vaihtaminen pankissa oli mielenkiintoista. Homma kesti varmaan 15 - 20 minuuttia, koska piti kaikenlaisia papereita kirjoitella. Passista ja viisumistakin tarvittiin kaksi kopiota (jälleen kerran). Kolmiin eri papereihin vaadittiin allekirjoitukseni. No mulla oli siinä aikaa odotella ihanasti ilmastoidussa pankkisalissa ja lueskella päivän Pune Newsiä. Ehdin lukea muun muassa, että Michael Phelps oli olympialaisten lyhyessä lehdistötilaisuudessa käyttänyt ainakin 15 kertaa sanaa \"cool\". Mitäpäs muuta niinkin viileä mies sanoisi?

to 9.8.2012

Rayan loistavan (jälleen kerran) iltatunnin jälkeen mentiin syömään Shraavan-nimiseen ravintolaan isolla porukalla. Seurueessamme oli espanjalaisia, italialaisia, slovenialaisia ja yksi etelä-korealainen. Slovenialaiset kuuluvat oman maansa iyengarpioneereihin, sillä he ovat ensimmäiset siinä maassa valmistuneet opettajat. Sloveniassa iyengarjooga on siis vielä enemmän alussa kuin Suomessa. Toinen valmistuneista oli avannut jo oman iyengarjoogastudion ja yhdistys oli vissiin jo perustettu. Oi meitä suomalaisia, kun ollaan tässä yhdistysasiassa vähän hitaita. Eteläkorealainen nainen oli muuttanut Puneen kaksi vuotta sitten opiskellakseen joogaa. Tällä hetkellä hän opiskelee myös Punen yliopistolla joogafilosofiaa ja Intian historiaa.

Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne ja se on aikamoinen. Tällä viikolla olen oppinut jo enimmäkseen katsomaan oikeaan suuntaan, kun ylitän kadun, enkä meinaa joka kerta jäädä auton, mopon tai riksan alle. Menijöitä on jos jonkinlaisia ja meteli sen mukainen. Kaikki töötöttää koko ajan. Se on tärkeä huomiomerkki, eikä ehkä kärsi inflaatiota, vaikka sitä tehdään jatkuvasti. Aluksi olin ihan säpsynä noitten tööttien kanssa, mutta nyt se alkaa jo kuulua äänimaisemaan.

Meillä on muuten jouluaiheinen koti täällä elokuisessa Intiassa. Löytyy lumiukkopussilakanaa ja lautasia, joissa hymyilee tonttulakkipäisiä lumiukkoja. Merry X-mas vaan kaikille!

Tänään oli onnenpäivä. Tokkuroin omiin aamuharjoituksiini kello kymmeneksi (alkaneet klo 9). Sali oli tupaten täynnä ja ainut vapaa paikka oli aika lähellä B.K.S:ää, joka teki parhaillaan viparita dandasanaa. Eipäs siinä muutakuin matto siihen ja tempaisen itseni huolettomasti päivän ensimmäiseen Adho Mukha Svanasanaan (alaspäin katsova koira). Eiköhän itse guruji ala kommentoimaan tekemisiäni: \"Katso käsiäsi, miten ne ovat. Tekevätkö molemmat kädet yhtä paljon työtä? Oikea käsi ei tee töitä lainkaan. Olkavarret eivät ole korvien kohdalla.\" Minä yritän siirrellä käsiäni sinne tänne ja vissiin väärään suuntaan, kun kohta guruji kysyy mestarioppilaaltaan Rayalta sanansa minulle osoittaen, että onko hän sokea vai mitä. Salissa harjoittelijat kerääntyvät ympärillemme ja tilanne on kohtuullisen kuumottava.

\"Entä sisä-kyynärpäät? Ovatko ne linjassa sisäranteiden kanssa? Eivät ole. Olkavartesi ovat miten sattuu.\" Guruji sanoo myös, että harjoittelen \"stupiditly instead of intelligently\" ja jatkaa osoittaen sanansa ympärille kertyneille ihmisille: \"Vaikka opettaisin häntä kymmenen päivää, niin hän ei tajuaisi.\" Aika kylmää kyytiä, mutta ihan mahtavaa ja upeaa, että sain kunnian olla opetettavana ja maistaa tätä todella harvinaista herkkua. Etelä-korealainen tuttavani, joka on harjoitellut instituutissa pari vuotta, tuli oikein onnittelemaan jälkikäteen, kun pääsin gurujin opetukseen. Ja uskokaa tai älkää: kyllä ne kyynärpäät ehkä hippusen paremmin tuon kovistuksen jälkeen linjautuivat.

10.8.2012

Illalla olin katsomassa Gulnazin Womens Intermediate 1:en. Hipsin siis eka kertaa yläsaliin, joka sekin on yllättävän suuri. Tämän viikon yleisteemana täällä on eteentaivutukset ja kyllä mimmit siihen suuntaan tosiaan pantiin taipumaan.

Kävin ostamassa Pune Centralista, joka on iso tavaratalo instituutin lähellä, luonnonjogurttia ja pähkinöitä. Tänään ei ollut sisään mennessä isompia turvatarkastuksia, vaikka metallinpaljastinten läpi aina tie tavarataloon käy. Välillä tsekkaavat kassit ja pakkaavat käsveskat erillisiin sinetöitäviin muovikasseihin, jotka avataan vasta kassalla. Tänään oli siis lungi meininki.

Ajattelin kävellä kotiin kiertotietä ja eksyin hämärtyvässä illassa tiivistunnelmaiselle kadulle. Siellä oli jonkinlaiset juhlat alkamassa tai muuten vain kevyesti keskellä perjantai-iltaa meininki. Musiikki pauhasi kadulle roudatuista äänentoistolaitteista, volyymit olivat sen verran kaakossa, että jouduin pitelemään korviani. Paikalle oli kerääntynyt paljon lapsia, jotka iloitsivat musasta ja joiden korvia minä säälin. Katu oli kuin kotikatu. Siellä ei kulkenut autoja, koska ei mahtunut. Asumukset olivat levittäytyneet kaduille, ihmiset olivat ulkona ja kokkasivat ja kuivattivat pyykkiä kadun ylitse. Muutama vuohi määki sivustalla ja pari isoa sikaa etsi syötävää. Ja tietenkin sitten vielä kourallinen niitä laihoja, pitkäjalkaisia koiria, joita on täällä joka paikassa. Unohtamatta roskakasoja ja kaiken läpitunkevaa virtsan tuoksua.  Ja ihmisiä, paljon ihmisiä, hinduja, muslimeja, kristittyjä, ateisteja. Yhteensä Intiassa asuu noin 1,2 miljardia tyyppiä, mikä on melkein 20 % maailman koko väestöstä. Eli vielä kerran: paljon ihmisiä. Kaikkialla.

Intia on juuri tätä: kulman takana on iso eurooppalaisen oloinen tavaratalo ja toisen takana äärimmäinen köyhyys. Yhteen kulmaan on paikoitettu bemari ja toisessa kädet kurottavat kohti almua anoen. Kaikki vieri vieressä tiiviisti. Eetterinä paljon ääntä ja tuoksuja, värejä.

Palasin lopulta tutuille reiteille ja oikaisin puiston läpi Lakaki Roadille. Vehmaassa puistossa oli vielä enemmän meteliä kuin viereisellä kadulla. Korkealla humisevien puiden latvustot olivat aivan täynnä kaikenmaailman lintuja ja lepakoita. Kakofonia oli korvia huumaava. En ole ihan varma, pidänkö luontoäänistä tässä mittakaavassa. Tulevatko kaikki eläimet sinne vasta illan pimetessä? Kun valoisan aikaa puiston läpi poikkeaa, niin siellä on ihan hiljaista.

P.S. Vuonna 2025 Intian väkiluvun on ennustettu ohittavan Kiinan väkiluvun. Alkavat hiljaiset saarekkeet täällä käydä vähiin.

pe 10.8.2012

Ostin päivän lehdet: The Times of India ja Pune Mirror. Maksoivat kokonaiset 3 rupiaa. Kun 66 rupiaa on 1 euron, niin tuosta voi laskeskella, paljonko lehdet täällä maksaa.

Kuka muistaa enää vuoden 2009 sikainfluenssapandemiaa? Just sitä H1N1-virusta, joka levisi Meksikosta muualle Amerikan mantereelle, Eurooppaan jne. Just se, jota vastaan rokotettiinkin. Ne, jotka sen teistä sairastivat, muistavat tietty hyvinkin. Olen ollut siinä luulossa, että se on kutakuinkin niitetty pois. Kunnes avasin päivän lehden. "State sees spurt in H1N1 cases deaths this month." Intiassa ja nimenomaan Maharashtran alueella, jossa Pune sijaitsee, on heinäkuussa tullut melkoinen piikki tapausten esiintymisessä. Määrä on nelinkertaistunut edellisiin kuukausiin verrattuna ja kasvu näyttää kiihtyvän elokuussa. Ei silti ole syytä paniikkiin, sanotaan lehdessä myös.

No joo, sairastuneiden määrät ovat vielä sadoissa, joten tässä ihmismassassa se ei vielä ole paljon. Mutta tässä ihmismassassa toisaalta hommelit leviävät sutjakammin. Toivotaan, että jää kausiflunssan tasolle tällä kertaa. Monsuuni on täällä otollista aikaa influenssaepidemioiden synnylle ja leviämiselle. Talvella, kun Suomessa köhitään, niin täällä Punessa ovat flunssat loitolla ja sää on kuiva, ei liian kuuma.

Bollywoodin ystävät: Intian terveysministeriö vaatii, että elokuvien näyttelijät nauhoittavat äänitteen, jossa sanovat: "He doesnt support smoking but is doing so because the script requires it." Ja tämä nauha pitää ajaa alussa, lopussa ja väliajalla. Että ei tykätä röökaamisesta täällä Intiassakaan. Se on kuulkaas niin last season ja niin unhealthy ja unayervedic.

la 11.8.2012

Geetan mahtava meininki aamulla klo 9.30-11.30. Geeta antoi tänään tiukkaa kyytia avustajille. Arvosteli heidän toimia, että ovat koko ajan väärässä paikassa, eivätkä korjaa ongelmia, jos näkevät. Päälläseisonnassa avustajat juoksivat ensin korjaamassa meidän vinoja ruumiitamme ja huonosti nousevia sisänivusiamme, laskevia lapaluita sekä hartioita, puhumattakaan eteenpäin taipuvista reisistä ja banaanimaisista vartaloista. Gulnaz, yksi avustajista, juoksi paikasta toiseen kunnes Geeta huusi hänelle, että mitä oikein teet, mene heti päälläseisontaan kokeilemaan, koska annoin uuden pointin. Siitä siiten Gulnaz äkkiä kokeilemaan. Jos meillä oppilailla on tiukka komento, niin eivät avustajatkaan tuolla helpolla pääse.

Aikuisten oikeesti: sen mitä olen katsellut, niin meidän treeneissä jengin päälläseisontojen ja muidenkin asanoiden linjaukset ovat kyl melkosen kohillaan. Aina on kuitenkin petrattavaa ja tonuksessa tehtävää, aina on uusia pointteja ja actioneja tarkasteltavaksi. Jokainen meistä opettajista on myös ikuinen oppilas. Se pitää mielen avoimena ja valppaana. Myös itse B.K.S. on sanonut, yli 90-vuoden iässä, että hän yhä oppii lisää, ymmärtää enemmän. Sinne on meillä kaikilla vielä matkaa.

Tunnin jälkeen menimme kämppikseni kanssa etsimään pientä batiikkikangasvalmistajaa, Dimpex Internationalia. Piti olla Om Supermarketin vieressä, mutta olikin muuttanut vähän kauemmaksi. Kysyttiin neuvoa ja tällä kertaa saatiin oikein saattoapua. Yksi mies jopa soitti tuntemalleen Dimpexin omistajalle, että täällä olisi pari turistia tulossa, mutta eivät löydä sua. No omistaja ajeli sitten hetken päästä moottoripyörällä meitä vastaan ja vei ystävällisesti perille. Hänellä oli vaimonsa kanssa mukava minikauppa ja autotallivärjäämö-ompelimo, jossa noin 6 naista teki lähinnä batiikkivärjäysmenetelmillä ja painamalla kankaita, joista he valmistivat huiveja, paitoja, lompakoita, essuja, pussishortseja (joo just niitä), kortteja jne.  Aivan uskomattoman viehättävä paikka ja työolosuhteet naisilla näyttivät olevan ihan mukavat. Tekstiilisuunnittelija- Katja nosti päätään menoa katsellessaan. 

Illalla vielä katsomassa Kishoren alkeistuntia yläsalissa ja sitten herkuteltiin kämppiksen kanssa Ambassador-hotellin ravintolan terdellä. Aamulla aion mennä katsomaan lasten tuntia klo 8. Joo, vaikka huomenna on sunnuntai ja vapaapäivä joogasta. Oi tätä hulluutta.

Su 12.8.2012

Reippahasti käyvät askeleet, äidin hommat on niin kiireiset... Ponkaisin ylös sängystä, pistin pyykit koneeseen ja säntäsin instituuttiin katsomaan lasten tuntia. Sali oli täpösen täynnä eri-ikäisiä lapsia. Nuorimmat olivat edessä ja vanhimmat takarivissä. Tunnilla oli ripeä tempo: aluksi tehtiin paljon tasapainoasanoita, aina välillä huokaistiin tadasanassa. Lapset oppivat pienestä pitäen asanoiden nimet: opettaja huusi asanan ja lapset tekivät. Jos tuli tenkkapoo, niin sitten opettajat tai avustajat näyttivät, miten asana tehdään. Välillä opettaja kyseli lapsilta, että mikäs tämän asanan nimi on. Ohjeet olivat ymmärrettävästi paljon suurpiirteisempiä kuin aikuisten tunnilla.  Ensimmäisen puoli tuntia kaikki lapset harjoittelivat yhdessä, toisen puoliskon ajaksi vanhemmat siirtyivät yläsaliin.

Lopuksi vauhti kiihdytettiin äärimmilleen, lapset tekivät asanoita toisensa perään hurjaa vauhtia. Kun sessio oli saatu päätökseen, opettaja eli Abhijata, kysyi: \"Haluatteko vielä lisää?\" ja kuoro vastasi \"Joooooo!\" Ja taas mentiin. Eturivin noin 5-6- vuotiaat pojat olivat niin mehuissaan, etteivät meinanneet housuissaan pysyä. Ihana energia.

Lasten joogatunteja alan ohjata heti, kun sopiva ajankohta ja tarpeeksi kiinnostuneita löytyy. I just love this. Saa ilmoitella mulle, jos on joogasta kiinnostuneita lapsiperheitä blogin ääressä.

Kotimatkalla ostin instituutin eteen tulleelta kookosmyyjältä aamukookoksen, jonka mehut ja lihat katosivat vatsaani alta aikayksikön. Kaduilla oli vihannesmyyjiä jo aamuvarhain, vaikka oli sunnuntai. Kotiinviemiseksi ostin vielä kukkakaalin. Tänään syödään gobi-ruokaa.

Illalla menin Hotelli Marriottiin uimaan. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka nautin siitä rauhasta, tyhjyydestä ja ylellisyydestä, jota hotellin kakkoskerroksen Span yhteydessä oleva allas tarjoili. Siellä ei ollut ketään. Span respan ystävällinen herra naurahti, kun kysyin, että onko altaalla paljon porukkaa, että \"ei, nythän on monsuuni.\" Monsuuni tai ei, niin HYVÄLTÄ tuntui ja varsinkin kunnon saunominen uimisen päälle. Ei jää viimeiseksi visiitiksini tämä ei.

Su 12.8.2012

Hanavettä täällä ei voi juoda. Times of India uutisoi 2. toukokuuta 2012: \"Pohjavesien ehtyminen ja niiden myrkyttyminen ovat vaivihkaa luomassa vakavan kansanterveydellisen ongelman Intiassa.\" Moni pohjavesialueista on muuttunut suolaisiksi, niissä on liikaa nitraatteja, fluorideja, rautaa ja jopa arsenikkia. Reilussa 60 pohjavesialueessa on myös raskasmetalleja kuten kromia ja kadmiumia, jotka jo pieninä pitoisuuksina ovat kohtalokkaita ihmisen terveydelle.

Näitä kemikaaleja on ilmaantunut pohjavesiin teollisuuden ja ihmismassojen jätteiden mukana. Arsenikkia ja fluoridia on irronnut peruskallioista yli-hyödyntämisen vuoksi. Raskasmetalleja tulee vesiin esikäsittelemättömän teollisuusjätteen mukana, nitraatteja taas ylettömän ja jatkuvan lannoitteiden käytön vuoksi.

Mitä ongelmia sitten koituu, jos em. aineita sisältävää vettä juo? Liikaa fluorideja sisältävän veden juominen aiheuttaa fluoroosia, joka kuluttaa hampaita ja luita. Liika nitraattipitoisuus johtaa nk. sinisen vauvan sairauteen ja aiheuttaa hengitysteiden ja ruoansulatuksen ongelmia. Arsenikki iskee keskushermostoon ja aiheuttaa syöpää kuten myös kromi.

Kovilla on tämä kaunis, kasvilajistoltaan maailman rikkain maa. Yksi hedelmäkauppias, joka laittoi ostokseni muovikassiin, katsoi minua anovasti silmiin: \"Please, reuse the bag.\" Tuntui hyvältä, että hän välitti, vaikka ongelmiin vaikuttaminen yksilötasolla on pisara meressä. Se on kuitenkin tärkeä pisara.

Omat harkat klo 9-12 ja olin paikalla lähes ajoissa. Keskityin harjoituksissani lähinnä kiertoihin. Tein koko harjoituksen seinää, köysiä ja palikoita apuna käyttäen. B.K.S. opetti tänään oman harjoituksensa ohessa veljentytärtään Abhijataa. B.K.S. seisoi päällä puoli tuntia ja antoi samalla ohjeita Abhijatalle, joka teki ardha chandrasanaa ja virabhadrasanoita hevosen avulla (hevonen=puinen, B.K.S:n kehittelemä tukiteline, jota käytetään mitä moninaisimmin harjoittelussa ja terapiassa). Jossain vaiheessa B.K.S. moitti Abhijatan yläjalan heikkoutta ja demosi itse, kuinka homman pitäisi toimia. Jalan ei pidä heilua, vaikka sitä joku tönisi ylös ja alas. Abhijata sai taas tiukkaa, mutta huolehtivaa palautetta.

B.K.S. on kyllä ihan uskomattomassa vireessä. Topakkana kuin mikä ja mieli kirkkaana, aina paikalla harjoittelemassa, opettamassa. Ei tietoakaan dementioista. Välillä joutuu oikein muistuttamaan itseään, että herra on 94-vuotias. On todella kaunista nähdä ja kokea, miten lämmöllä ja huolehtien B.K.S. suhtautuu oppilaisiinsa ja oppilaat häneen. Vaikka kommunikoinnin sävy ja kielikuvat eivät ole mitään kukkien heittelyä, kuten blogia seuranneet ovat saattaneet havaita, niin kaiken takaa paistaa suuri sitoutuneisuus, vastuu ja välittäminen. Gurujilla vaikuttaa olevan paitsi Yamat ja Niyamat hallussa myös hyvä huumorintaju.

Illalla missasin Rayan joogatunnin, jossa oli ollut semmonen meno päällä, että oksat pois. Olin merkannut itselleni tunnin alkavaksi klo 19, mutta alkoikin klo 18. Miten voi ihminen missata tämmösessä paikassa sen tärkeimmän, jonka takia täällä on? On kyllä kamalaa henkistä laiskuutta ilmoilla. \"Haamittaa, haamittaa, haamittaa\" niin kuin eräs tuntemani kohta kolmivuotias asian ilmaisisi.

Ti 14.8.2012

Eilen illalla ihmeteltiin, miksi meidän eteisen matto on ihan märkä. Sitten huomattiin, että lattialla seinän vieressä oli vesilätäkkö. Katseltiin sitten seinää siinä ympärillä ja koko eteisen seinä oli märkä. Jostain siis valui vettä kämppäämme. Soitettiin heti ystävälliselle vuokranantajallemme, Nirmalalle, joka kävi parin miehen kanssa pikavisiitillä paikan päällä toteamassa tilanteen. Kävi myös yläkerran asunnossa tsekkaamassa, että onko akuutisti hanaa päällä tms.

\"Dont worry.\" Huomenna hoidetaan. Nyt ei sitten saa laittaa veskiin, eikä kylppäriin valoja päälle, koska voi saada sähköiskun. Avasivat siinä tilannetta tutkiessaan eteisen yläkaapin, jossa oli pahvilaatikko, jonka yksi kulma oli ihan homeessa. On tainnut vettä valua tähän talouteen ennenkin. Keittiössä on myös vanhoja vesivahinkojälkiä. Täällä otetaan nämä asiat vähän lungimmin kuin Suomessa.

Asiassa on vain se kurja puoli, että kämppikseni on joutunut viime keväänä lähtemään oireidensa vuoksi pakoon homehtuneesta kämpästään. Toivotaan nyt parasta, eikä pelätä pahinta.

Aamutreenin jälkeen tein kotona ihanan mautonta kasvis-linssipataa. Tai semmoista, jossa maistuivat kasvisten omat maut. Täällä on niin paljon mausteita ja makuja, että vatsa joutuu tiukille, jos ei välillä vähän hellitä. Joka välissä napsin Jeera Khakharoita tai Masala Khakharoita, jotka ovat eräänlaisia intialaisia litteitä, rapeita, sopivan mausteisia teeleipiä. Khakharoita taidan ostaa boksillisen myös kotiinviemisiksi.

Iltapäivällä livahdin vielä Merriottiin uimaan ja saunomaan. Joo, se oli taas niin aah, aah ja jälleen sain nauttia paratiisistani yksin. Kaksi kilometriä uimista ja päälle varmaan tunti saunomista. Span respan nainen (yksi niistä, tässä hotellissa ON henkilökuntaa) tuli jossain vaiheessa oikein kysymään, että onko kaikki ok. Täällä ei kukaan ui kahta kilometriä, vaan uima-altaissa lähinnä lillutellaan. Täällä ei kukaan sauno tuntia. Span seinän varoituksissakin lukee, että ei saa olla saunassa 5 min kauempaa ja ei saa mennä lainkaan, jos on terveysongelmia jne. Olen niiden mielestä varmaan aika friikki.

Siellä on höyrysauna ja uskomatonta mutta totta: suomalaistyyppinen sauna, jossa ihan heitellään vettä kiukaalle. En ole varmaan koskaan nauttinut saunomisesta niin paljon kuin täällä. Mennä Intiaan löytääkseen paitsi joogaamisen myös saunomisen kova ydin. Kukapa olisi arvannut?

Menomatkalla hätkähdytti katuaitaan kiinnitetty valtava plakaatti, jonka tiikerinkokoiset kirjaimet huusivat: \"Jos näet hylätyn auton, älä koske siihen, vaan kutsu poliisi paikalle. Siinä saattaa olla pommi.\" Muistaa, miksi näitä turvatarkastuksia täällä jatkuvasti ja joka paikassa tehdään.

15.8.2012

Intian itsenäisyyspäivä. Olen juhlistanut päivää juomalla kaksi kuppia espressoa. Joogainstituutti on tänään suljettu, on kansallinen vapaapäivä. Odotan, että kämppis heräisi, jotta voimme ottaa riksan alle ja lähteä kohti Laxmi Roadin hulinaa katsomaan, miten itsenäisyyspäivää täällä juhlitaan. Kuulemma ainakin lippuja nostetaan salkoon ja pääministeri, Manmohan Singh, ihan itse vetelee lipun salkoon Punaisella linnoituksella Delhissä. Tämän lisäksi hän tapaa puhua yleviä Intiasta. No sehän soppii.

Olen tehnyt vähän asiahommia koneella ja lukenut Tirumalai Krishnamacharyan Yoga Makarandaa, joka kertoo muun muassa, että pranayama (hengityksen hallinta) on oleellista chakrojen tavoittamiseksi. Chakrat ovatkin sitten niin kova juttu, että terveyttä ja viisautta ja pitkää ikää tulee, jos ne saa pidettyä sopevasti auki ja toiminnassa. Chakrat ovat joogafilosofian mukaan selkärangan linjassa kehon keskustassa olevia "energiapisteitä". Päächakrat sijaitsevat endokriinisten (hormoneja erittävien) elinten kohdalla tai läheisyydessä, mutta eivät kuulemma ole suoranaisesti niitä. Jotain tekemistä niillä ilmeisesti on toistensa kanssa, mutta koska chakrat eivät ole varsinaisesti fysiologisen kehon asia, vaan nk. hienojakoisen kehon, niin niistä ei voi sitten puhuakaan suoraan fysiologisin termein.

Vaikka ne eivät kuulu suorastaan tai ainoastaan fysiologiseen kehoon, niin niillä näyttäisi kuitenkin olevan tärkeä rooli myös fysiologisen kehon hyvinvoinnin kannalta. Ne pitävät huolta ihmisen mieli&henki&emootiot&keho jne.- kokonaisuuden toiminnasta. Chakran käsite on kieltämättä haastava tavoittaa, jos pyristelee eurooppalaisesta Descartesin formuloimasta mieli&ruumis- jakopisteestä käsin. Joogafilosofiassa kuitenkaan ruumista ja mieltä ei erotella, vaan ne ovat molemmat saman eli Prakrtin (aineen) olomuotoja. Jos yrittää tuota kautta lähestyä hommaa, niin ehkä ihan vähän helpottaa.

Eri koulukunnat ja opettajat antavat poikkeavia tietoja chakrojen lukumäärästä. Taitaa kuitenkin olla kutakuinkin yhteinen ymmärrys, että päächakroja olisi kuusi. Krisu (eli Krishnamacharya) mainitsee kirjassaan 10 chakraa. Eri koulukunnat ovat luultavasti yhtä mieltä myös siitä, että chakrat vaikuttavat kokemusten laatuun. Miten chakrat toimivat tai ovat auki tai kiinni, vaikuttaa siihen, miten kokee elämänsä ja maailman. Ne voisivat länsimaisen filosofian sanoin olla jonkinlaisia fenomenologisia luukkuja siihen, miten kokemukset ovat laadullisesti läsnä tässä ja nyt.

Ihan mielenkiintoisia käsitteitä, ajatteli niiden faktisesta olemassaolosta sitten mitä tahansa. On hyvä muistaa, että Intian filsa on ylipäänsä täynnä vertauskuvia, joten kaiken paikallistaminen ja kirjaimellisesti ottaminen on aina vähän sinnepäin. Filosofisia käsitteitä voi ajatella eräänlaisina reflektoimisalustoina. Toki niistä voi maailmaselityksiäkin halutessaan rakentaa.  Intialaiset filosofit eivät ahdistu myöskään käsitteiden ristiriitaisuudesta samaan malliin kuin länsimaiset. Asia voi ihan hyvin olla ja ei olla. Eikä siinä mitään sen kummempaa.

Om vaan kaikille ja pitäkäähän chakrat sopevasti auki!

P.S. Kuka ihmeen Krishnamacharya? Krisu (1988 - 1989, eli siis yli 100-vuotiaaksi tämäkin joogi) on tunnettu tiedemies ja joogi, jota pidetään yleisesti länsimaihin levinneen asanoista tenhonsa saavan joogakulttuurin isänä. Krisu oli paitsi joogi, myös askeetti ja monta yliopistollista tutkintoa suorittanut, etten sanoisi, renessanssi-ihminen.

Krisun oppilaina oli muun muassa suomalaisille joogeille erittäin tuttu Shri Pattabhi Jois (1915 - 2009, ei ihan poikasena menehtynyt tämäkään mestarijoogi). Pattabhi Jois on Suomessa suuren suosion saaneen, Räisänen&Javanainen co:n isosti tunnetuksi tekemän, astangajoogan nimellä kulkevan joogasuuntauksen pääarkkitehti. Muita länsimaissa tunnettuja Krisun oppilaita olivat hänen lankonsa B.K.S. Iyengar tietty sekä hänen poikansa Desikachar (s.1938) ja vielä latvialaissyntyinen joogan voimanainen Indra Devi (1900 - 2002, joo kuoli 102-vuotiaana). Pattabhin pääpaikka Intiassa on Mysoressa, Desikacharin ymmärtääkseni Chennaissa ja Iyengarin täällä Punessa.

Tiiä sitten, mutta ainakin noi mestarijoogit tuppaavat elämään kovasti vanhoiksi. Taitaa olla chakrat oikealla tunella.

15.8.2012

Nargis Dutt Roadilla tai Lakaki Roadilla oli eilen joku mielenosoituksen näköinen meininki. Yksi huuteli iskulauseita ja muut toistivat. Kaikki osallistujat olivat naisia. Yritin kysellä paikallisilta, että mistä on kyse, mutta \"No English, only hindi.\"

Yhtäkkiä taustalta alkoi kuulua tuttu biisi. Onko jollain täällä oikeasti puhelimen soittoäänenä Jouluyö, juhlayö?

Juhlistettiin kämppiksen kanssa Intian itsenäisyyttä ottamalla riksa Koregaon Parkin alueelle. Siellä sijaitsee muun muassa tunnettu Osho Ashram eli kansainvälinen meditaatiokeskus. Käytiin porteilla, muttei ryhdytty osholaiseksi ainakaan tällä kertaa. Koko alue oli kaunista ja vehreää, taas jotain ihan omaansa. Käytiin syömässä maailman ihanimmat suklaacookiekakut lämpimällä suklaakastikkeella ja vaniljajätskillä. Käveltiin German Bakeryn ohi, jossa vuonna 2010 sattui seitsemän kuolonhenkeä ja yli 60 haavoittunutta vaatinut terrori-isku. Äimisteltiin tarkoin vartioituja luksustaloja ja kartanoita puutarhoineen. Nähtiin keskiluokkaiset intialaiset synttäribileet yhden Countryklubin pihamaalla. Oli tanssia rumpua, seremoniaa, laulua ja iso, iso lahjapaketti.

Kiivettiin 10-kerroksisen O-luksushotellin kattotasanteella olevaan ravintolaan. Oli uima-allasta ja pöytiä katettuna veden päälle. Oli lepodivaaneja ja eläviä tulia iltaan tunnelmaa tuomassa. Oli palmupuita ja täydellisesti varusteltua baaria. Oli henkeäsalpaavat näkymät yli Punen vehreiden puistomaisemien. Nautittiin siellä lasilliset paikallista punaviiniä. Kämppiksen sanoin: \"Huomaa, ettei Intia ole mikään perinteinen viinimaa.\" Joo mutta ihan maistuvaa oli. Nuorta ja vähän kirpakkaa, niin kuin Beaujolais nouveau, joka kokee uuden tulemisen joka vuosi 7.11. Kyse ei ole siitä, että onko se hyvää, vaan siitä, että siinä on se oma juttu.

Pe 17.8.2012

Intialaiset, naimisissa olevat naiset käyttävät perinteisesti usein sareja. Ne ovat pitkiä kankaita, jotka kiedotaan ympärille tietyllä tavalla. Toinen tunnettu naisten vaateparsi täällä on salwari. Asuun kuuluu tunika, jonka alle puetaan löysät pussihousut eli salwarit, tai tiukemmat legginsit eli chudirarit. Koko kakku koristellaan vielä asuun sopivalla huivilla. Ok? Yleissivistystuokion jälkeen juttelen sareista, koska olen miettinyt niiden tiimoilta seuraavanlaisia asioita.

Sarien alla käytetään yläosana eräänlaista napapaitaa, jonka nimi on choli. Ylävartalon yli kääräisty sarin osa paljastaa usein kantajan selän, kyljet ja osan vatsaa. Keskivartalon paljastava pukeutuminen sopii täällä tunnelmaan ja kulttuuriin, eikä todellakaan tunnu paljastavalta. Silti väitän, että keskivartalon rankka paljastaminen tähän tapaan tuntuisi eurooppalaisessa, muka pukeutumisliberaalissa, kontekstissa aika uskaliaalta tai pissismäiseltä. Erityisen kiinnostavaa tämä vatsan näyttäminen on siinä mielessä, että intialaiset ovat kovasti häveliästä kansaa, mitä näihin pukeutumiskoodeihin tulee. Liian laakea kaula-aukko tai liian lyhyt hame ovat täällä arveluttavia, hihattomia paitoja ei käytä kukaan. Hameen helman pituuden pitää olla yli polvien, mielellään nilkkoihin saakka, jos alla ei ole legginsejä. Olkapäiden ja décolten näyttäminen ovat jo lähes irstailua.

On kiinnostavaa, mikä kohta kehosta missäkin kulttuurissa peitetään ja paljastetaan. On kiinnostavaa, mihin kohtaan paljasta ruumista koskeva tabu eri kulttuureissa asettuu.

En ole kertonut vielä intialaisesta säätämisestä. Sitä tapahtuu kaikkialla ja se koettelee joskus vähän hermoja.

Kysyt esimerkiksi copyshopin sijaintia, koska olet kuullut, että sellainen on jossain lähellä. Näytät sormella yhteen suuntaan ja kysyt, että onko copyshop siellä. Saat vastaukseksi jees, jees. Hyvä, olet innoissasi, että oikealla reitillä ollaan. Sitten (kokemusten kartuttamana) pahat aavistukset uivat mieleesi ja kysyt samaa uudestaan, mutta näytät sormella vastakkaiseen suuntaan. Taas vastauksena jees, jees.

Täällä vastuu on tosiaan kuulijalla.

Alla oleva esimerkki kertoo tämänaamuisesta kahvihetkestä siinä ainoassa lähiseudun katubaarissa, josta saa kahvia.

Menen kassalle ja tilaan kahvin itselleni ja ystävälleni.

Minä:" May I have two hot coffees with milk, no sugar?"

Myyjä: "Ok, one coffee or two?"

Minä (näyttäen samalla sormilla lukua kaksi): "Two hot coffees thanks. With milk."

Myyjä (näyttäen sormilla lukua kaksi): "Ok, ok, two coffees?"

Minä (näyttäen edelleen sormilla lukua kaksi ja osoitan sitten ystävääni, joka on juuri saapumassa baariin): "Yes two coffees with milk, no sugar."

Myyjä (näyttäen uudestaan sormilla lukua kaksi ja nyökäten ystäväni puoleen): "Ok, ok, two coffees with milk."

Minä: "Yes, no sugar. Two coffees with milk, no sugar."

Myyjä: "Ok, ok, no sugar."

Mentiin odottamaan pöytään ja 10 minuutin päästä myyjä toi kaverilleni kahvin. Kyllä: siinä oli maitoa, eikä ollut sokeria. Wow! Odotettiin toiset 10 minuuttia, koska on ihan tyypillistä, että tuotteet eivät baareissa ja ravintoloissa tule asiakkaille samaan aikaan. Näytti kuitenkin siltä, että kukaan ei ole valmistamassa sitä tilaamaani toista kahvia.

Minä: "Sorry, where is my coffee?"

Myyjä (taas sormet pystyssä yhden ja kahden sormen välillä vaihdellen): "One coffee or two?"

Minä(näyttäen ensin kahta sormea ja sitten yhtä): "I ordered two coffees and we got only one."

Myyjä (yksi sormi pystyssä): "Ok, ok, one coffee?"

Minä (sormi pystyssä): "Yes, one coffee. I allready paid for that."

Myyjä: "Ok, ok, one coffee."

Minä (sormi pystyssä): "Yes one hot coffee, with milk, no sugar."

Myyjä: "Ok, ok. No sugar."

Hetken päästä pöytään tulee tilaamani maitokahvi, joka on maustettu runsaalla sokerilla. En jaksa enää ryhtyä, vaan lipittelen siitä puolet. Kun olemme lähdössä, myyjä pyytää maksamaan lisää. Hän oli näppäränä poikana ymmärtänyt, että halusin tilata tuplakahvit maidolla yhdelle henkilölle.

Menin siitä sitten kämpille keittelemään sumpit. Onneksi on se Sipen jättämä keitin.

La 19.8.2012

Abhijatan aamutreeneissä B.K.S. opetti taustalta meitä Abin äänellä ja tämän lisäksi B.K.S. opetti vielä Abia opettamaan eräänlaisella metatasolla. Aikamoista taikuruutta. Homma starttasi, kun teimme prasarita padottanasaa ja Abhijata antoi tarkkoja ohjeita siitä, mihin päin selän mikäkin ihoalue pitää kulkea ja kuinka koverassa selkävaiheessa 9. ja 10. rintanikama pitää saada sisään. Noudatimme ohjeita parhaamme mukaan ja Abhijata kyseli, että ymmärrättekö, mistä on kyse. Kuoro vastasi, että jees, jees. Silloin B.K.S. saapui korokkeelle ja sanoi, että te vain sanotte jees, jees, mutta kun katson teitä, niin kukaan ei ole ymmärtänyt mitään.

Saatiin sitten rakkaudellista sapiskaa siitä, että sanomme, mitä oletamme opettajan haluavan kuulla, olimme asian ymmärtäneet tai emme. Tämmöinen hölynpölyn puhuminen ei johda mihinkään, koska silloin emme ole ymmärtäneet asioita itsessämme, kehoissamme. B.K.S. vielä kärsivällisesti selitti asiat uudestaan Rayan demotessa opeteltavia asioita paschimottanasanassa. Yritettiin taas ja johan alkoivat hauikset kääntyä ulospäin, kylkiluiden ala- ja yläosat löytää uusia suuntia ja kyljet pidentyä. Ei kuitenkaan vissiin riittävästi. Jossain vaiheessa B.K.S. poistui frustroituneena areenalta jatkamaan omaa harjoitustaan ja mumisi, että turha teitä opettaa, kun teette kuitenkin miten sattuu.

Sirsasanassa tutkittavat pointit tulivat jo todella hienosyisiksi ja haastaviksi, kun tavoitettavana oli ihon ulko- ja sisäpinta etureisissä. Etsimme asennossa hermostollista herkkyyttä enemmän kuin lihasulottuvuutta. Äärettömän mielenkiintoista, mutta haastavaa.

Aamutunnin jälkeen mentiin katubaariin syömään momoja, jotka ovat eräänlaisia Intian pelmenejä. Ne ovat pastataikinan tyyppisestä massasta tehtyjä, ei niin tulisia nyyttejä, joiden täytteiksi voi valita eri jutskia. Ovat mun ehdottomia favoriitteja ja sopivat aamupalaksi, lounaaksi tai välipalaksi.

Iltatreeni jäi väliin, kun päätettiin muutaman saksalaisen joogin innostamana lähteä heidän matkaansa johonkin konserttiin, jossa kuuleman piti esiintyä huippusuosittuja intialaisia artisteja. Otettiin sitten Toyota-centeriltä kaksi riksaa, mutta meidän riksakuski ajoi jossain vaiheessa omille teilleen ja sanoi sitten vain, että perillä ollaan. Maksettiin ja noustiin ulos. Odoteltiin, mutta saksalaisia ei näkynyt missään. Tajuttiin, että oltiin jossain, missä meidän ei pitänyt olla ja missä ei todellakaan ollut mitään konserttia. Konserttipaikan nimen tiesivät vain sakut, joten se siitä sitten. Ei kun uusi riksa alle ja katsomaan Laxmi Roadin hulinaa.

Täällä voi suunnitella tekevänsä tiettyjä asioita, mutta aina pitää jättää joustoa siihen, että asiat menevät usein miten menevät. Se on oikeastaan aika vapauttavaa.

Eipä siinä sitten mittään. Käytiin kotimatkalla F.C. Roadilla Saverassa syömässä. Nautin ihan loistavan papu-linssimuonan Dal Makharin. Se oli ovelasti makea, muhevan maukas, tulta välttävä.

Ja vielä: I love Pune, Intia, iyengarjooga. Vaikka rakkauttani välillä koetellaan, se paranee vanhetessaan.

su 19.8.2012

Ensiksi: ystävät rakkaat, jotka olette kommentoineet blogiani ja ehkä ihmetelleet, miksi kommentit eivät tule näkyviin. Syy on ollut minun. Olen ollut huono administeri tähän saakka, mutta nyt kaikki on toisin. Tiedän nyt, että kommenteistanne ei tule ilmoitusta sähköpostiin kuten olen kaikki nämä vuodet luullut. Huoh. Tiedän, mistä mun pitää ne käydä katsomassa ja hyväksymässä. Kiitos kommenteistanne! Kaikki ovat nyt julkaistu. Tästä eteenpäin, katson ne säännöllisesti, joten jatkakaa kommentointianne. Tämä on paljon kivempaa, jos/kun tulee dialogia. Ja pahoittelut jälkijättöisyydestäni.

Sitten: back to Pune!

Niin kuin kaikkialla on tapana käydä, kun jossain vähän pidempään on: elämään alkaa tulla rutiineja. Niin myös elämään täällä Punessa. Elämä alkaa rutinoitua, kun jokapäiväiset arjen askareet etsiytyvät omiin uomiinsa ja niihin tulee tietynlainen tuttuussuhde. Koko ajan ei tarvitse ihmetellä, että mistäs valot tulee päälle ja mitä katua pitkin pääsee kotiin, tietää, mikä on astianpesusaippuaa ja miltä näyttää intialainen kattila. Osaa laittaa kaasuhellan sopivalle tulelle, jottei espressokannun muoviosat kärähdä. Tietää, että vettä pitää hakea koko ajan lisää, vaikka sitä olisi vielä jäljellä ja osaa käsitellä kenkkuilevaa suihkua, joka aluksi tuntui suihkuttavan kuumaa ja kylmää vettä täysin randomina. Ei kaipaa enää vessaan paperia, ja wc-asioinnit hoituvat tyylikkäästi vessan tyypistä huolimatta. Tietää, milloin riksakuskien kanssa kannattaa neuvotella hinnasta ja milloin pitää vain sanoa, että laita mittari päälle ja mennään sen mukaan. Muistaa ottaa sateenvarjon mukaan, vaikka aurinko paistaisi ja osaa laittaa puhelimen latautumaan keittiön virtapisteeseen, koska laturi on liian painava oman huoneen virtapisteelle. Tietää, että välillä sähköt ja vedentulo pätkivät. Ostelee tottuneesti kadunvarsikauppiaalta haluamansa hedelmät ja vihannekset, ymmärtää kutakuinkin mitä minkin pitää maksaa sekä tietää, että omenat ovat täällä oikeasti tähän aikaan suhteellisen kalliita. Tietää myös kenellä kauppiasta on yleensä myös perunoita tarjolla ja sen, että kadunvarsien kaupoista saa maitoa pussissa.

On myös tottunut siihen, että B.K.S. on aina treeneissä mukana. Enää ei tarvitse yrittää vaivihkaa olla niin kuin ei huomaisikaan häntä, samalla kuitenkin koko ajan sivusilmällä huomaten. Enää ei B.K.S. tunnu niin kovasti nähtävyydeltä, jolta hän aluksi tuntui, vaikka koko ajan yritti olla, että ei tässä mitään, kunhan vähän tässä ehkä tämänhetkisen maailman tunnetuimman ja arvostetuimman joogagurun kanssa treenaillaan vierekkäisillä matoilla. Ei tässä mitään, ihan vain keskityn omaan harjoitukseeni.

Nautin täysin siemauksin tästä rutinoitumisvaiheesta.

To 23.8.2012

Teetätin, tässä blogissakin mainitussa äärettömän viehättävässä pienessä tekstiilialan käsityöläisyrityksessä, Dimpexissa muutaman t-paidan (Pune-blogi: osa 16). Olin suuntaamassa hakemaan niitä, kun itse herra yrittäjä Dimpex sattui ajelemaan vastaan ja tarjosi ystävällisesti motskarikyytiä mennen tullen. Pääsin sitten tarakalta käsin kertomaan pakkasista, lumesta ja siitä, että on suureksi osaksi semmoista, että yhtään ihmistä ei ole missään. Että on totaalista hiljaisuutta, kun talvella luonnon äänetkin menevät levolle. Tämä kaikki oli Hra Dimpexistä eksoottista, ehkä lähes yhtä eksoottista kuin minulle tämä kaikki hulina.

Otin Dimpexin toivioretkelleni mukaan yhdet housuni, joista laskokset olivat vähän repeilleet ja rva Dimpex ne ystävällisesti odottaessani paikkasi. Siinä istuskelin onnellisena osallisuudesta intialaisten naisten keskellä samalla, kun he värjäsivät, levittivät vahaa, painoivat, pesivät ja ompelivat. Kerroin, että olen itsekin tehnyt joskus batiikkijuttuja ja rouva nyökkäili hyväksyvästi: \"Yes, its a long process.\"

Kämppikseni on muuten muuttanut viikko sitten pois tästä kämpästä, kun sai kamalan flunssan ja epäili sen johtuvan reissua edeltäneestä homealtistuksestaan. Muutti ikään kuin varotoimenpiteenä, koska tämä ei taida olla ihan kosteusvaurioton kaksio (Pune-blogi: osa 20). Tarjolla oli myös sopivasti huone aika mukavassa asunnossa. Olen nyt sitten ollut yksin hometalon herttuattarena. Mun keuhkot ovat täällä pelittäneet ihan mahtavasti, paremmin kuin Suomessa. Liekö syynä lämpö ja ilmankosteus vai ovatko keuhkoni kaivanneet pohjimmiltaan enemmän hometta ja ilmansaasteita?

Eteisen seinästäkään ei ole enää lorottanut vettä. Ehkä putkimies teki jotkut temput tuolla yläkerrassa, mistä vesi oli ilmeisesti peräisin. Vuokranantajani, Nirmala, soitteli mulle kyllä pari \"dont worry\"-puhelua ja puhui jotain yläkerrasta, mutta jäi vähän epäselväksi, että miten kaikki sitten lopulta hyväksi kääntyi ja prinssi ja prinsessa saivat toisensa. Nirmala sanoi myös, että nyt voi käyttää taas valokatkaisijoita ilman, että on kumipohjaiset kengät jalassa (=intialainen maadutus).

Jotka ovat blogiani seuranneet, muistanevat, että viime lauantaina yritimme mennä klassisen intialaismusiikin konserttiin, jossa sitten kävi niin kuin kävi (Pune-blogi: osa 25). Seuraavana päivänä kysyin tietty saksalaisilta, että mites meni ja pääsivätkö perille. He olivat päässeet perille ja saaneet liputkin. Ensimmäinen tunti oli ollut mahtava fiilis ja musiikki taidokasta. Toisen tunnin jälkeen alkoi tulla vessahätä, nälkä ja jano, mutta mitään näistä perustarpeista ei voinut konserttipaikalla tyydyttää. Mitään taukoja musisoinnissa ei tietenkään ollut. Kolmannen tunnin jälkeen miehet päättivät, että nyt tai ei koskaan, koska tajusivat, että konsertti ei lopu koskaan, eikä taukoja tule. Täällä ei yleisöä kosiskella ei-taiteellisilla kuriositeeteilla. Eikä täällä päde sanonta \"lyhyestä virsi kaunis\".

P.S. Täällä muuten yleisin moottoriajoneuvo näyttää olevan moottoripyörä. Ymmärrettävää tässä ilmastossa ja liikennehulinassa. Moottoripyörät ovat tosi käteviä, kun niillä pääsee hyvin puikkelehtimaan liikenteessä.

Liikenteen sekavuus ja yleinen kaaos ovat muuttuneet silmissäni orgaaniseksi ja sujuvaksi joustavuudeksi. Tuntuu, että selviäisin täällä kuskina paremmin kuin Euroopassa. En lähde silti kokeilemaan.

Pe 24.8.2012

Ensimmäisten kaatosadepäivien ja niitä seuranneiden kuurosadeviikkojen jälkeen täällä ei ole juurikaan sadellut.  On ollut kuivaa, kuumaa ja aurinkokin on paistellut. Sääolot ovat olleet epätavalliset monsuuniajalle. Tai ei ole ollut mitään kunnon monsuunia. Joogaopiskelijoiden kesken olemme kiitelleet kuivia kelejä ja nauttineet auringosta. Ovathan kelit kieltämättä mahtavat, mutta asialla on vakavampikin puolensa kuin meidän, osa-aikaturistien, aurinkoloman tarpeen tyydyttäminen.

Kuivuus monsuuninaikaan on kriittistä paitsi siksi, että se saattaa olla yksi todiste ilmastonlämpenemisteorian puolesta, myös siitä käytännön syystä, että kuivuus ehdyttää vesivarastot, jotka täällä ovat muutenkin niukat. Luonto ja ihmiset kuivuvat. Eilinen Times of India ja Pune Mirror (23.8) uutisoivat molemmat, että Punessa tullaan tekemään vesikatkoja läpi vuoden, jotta vesi saadaan riittämään. Puneen on satanut maaliskuun alusta lähtien 20 % vähemmän vettä kuin varastojen riittävä kartuttaminen edellyttäisi ja syykuussakin sateiden on ennustettu jäävän niukoiksi. Sitten alkaakin pitkä, kuiva kausi. Vesikatkoista päätettiin ihan virallisesti tiistaina ja asiasta antoi julkilausuman Punen kunnanjohtaja Mahesh Pathak.

Että kun on wc-paperittomassa vessassa (täällä ei siis paprua veskissä käytetä) tehnyt isommat asiansa ja huomaa, ettei käsisuihkusta tule vettä, niin voi sitten hengitellä hetken rauhallisesti ja suhteuttaa oman pyyhkimättömän pebansa näihin vähän laajempiin ongelmiin. Kun tulee perspektiiviä, niin ei tunnu niin pahalta.

La 25.8.2012

Olen kertonut blogissani muun muassa pienistä kommelluksista ja toimivuuden hankauksista täällä. Tämä ei ole missään nimessä koko totuus punelaisesta elämänmenosta.

Täällä monet asiat toimivat eri tavalla ja eri aikatauluilla kuin kotimaassa. Joistakin asioista täällä ollaan tosi tarkkoja ja toisista vähän joustetaan, toisista vähän enemmän. Pitää ymmärtää homman nimi, niin sitten pelittää. Ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että on pelisilmää myös silloin, kun ei pelitä. Pieni ymmärrys asioiden taustoista ei tee myöskään pahaa. Jos yrittää eurooppalaisella tavalla ja asenteella, niin ei välttämättä aina onnistu.

Esimerkiksi kun asioi kioskikaupan luukulla, niin ei kannata asettua vähän kauemmaksi \"jonottamaan\", vaan pitää mielellään tavoitella myyjän katsekontaktia, kun myyjä vielä palvelee edellistä asiakasta ja ilmaista, mitä haluaa. Pitää pyrkiä päättäväisesti myyjän lähelle pitämättä hajurakoa edeltävään asiakkaaseen. Jos seisoo liian kaukana eli noin 30 cm:n päässä, ihmiset ajattelevat, että siinä joku haaveilee, eikä tiedä mitä haluaa. Jos antaa jatkuvasti ystävällisesti tilaa, niin omat ostokset jäävät tekemättä. Tämä tuntui aluksi rasittavalta, mutta kun muutti omaa toimintaansa, niin huomasi, että toimii oikein hyvin.

On loistavaa, kun hedelmät ja vihannekset voi ostaa tuosta kadunkulmalta joka päivä lähes kellon ympäri. Ei tarvitse mennä minnekään marketeihin jonottamaan. Pienet kioskityyppiset \"supermarketit\" ovat usein varsinaisia supermarketteja. Niistä saa mitä vain, jos hoksaa kysyä.

Elämä on täällä monella tapaa sujuvaa: on ihan mahtavaa, kun kadunvarret ovat aina täynnä vihannes- ja hedelmämyyjiä sekä kaikenlaista katukeittiön pitäjää ja yrittäjää. Yrittäjyyttä on täällä valtavasti ja mitä erilaisimpien asioiden ympärillä. On miehiä ompelukoneineen, jotka paikkaavat käden käänteessä revenneen hameesi, on suutareita, räätäleitä ja kaikenlaista käsityöläistä. Kotimaassa ei voi ihan nurkan takana mitään teetättää ja varsinkaan käden käänteessä. Jos täällä omistat ompelukoneen tai räätälintarpeita, niin on lähes itsestään selvää, että perustat bisneksen asian ympärille ja jaat osaamistasi myös muille.

Liikenne on ensisilmäyksellä kaaosmaista, mutta lopulta aika orgaanista ja sujuvaa. Tällä infrastrukuurilla liikenne olisi jatkuvasti tukossa, jos koko ajan pysähdeltäisiin ja annettaisiin tietä. Puikkelehtiminen, välillä pientareen kautta, on kulkuvälineestä riippumatta täällä yleisin tapa edetä liikenteessä. Hidaskulkuisilla osuuksilla moottoriajoneuvojen seassa puikkelehtiminen liikenteen virtaa seuraten on jalankulkijalle hyvä keino ylittää katu. Jos yrittää vastavirtaan, niin ei tule mitään. Tämän oppii kokemuksen kautta.

Riksajärjestelmä on ihan paikallislogistiikan aatelia. Niitä on miljoonia tarjolla joka paikassa, joten voi aina hurauttaa kohtuuhintaan ihan minne vain. Toki joskus määränpäät voivat vähän muuntua matkalla, kuten blogia seuranneet ovat saattaneet huomata, mutta ei niin yleensä käy, jos on valveutunut kyyditettävä. Liikkuminen on täällä todella helppoa, jos sietää hulinaa. Bussit ovat järkyttävän täysiä, niissä ei ole ovia eikä usein ikkunoitakaan. Jengiä roikkuu välillä ovien ulkopuolellakin. Niistä voi hypätä pois myös silloin, kun ei olla bussipysäkillä, ainakin jos on oven lähellä roikkumassa (en tiedä, onko ihan laillista, mutta tapahtuu kuiden). Hiljaa itsekseni olen ihmetellyt, miten keskibussin alueella olevat ihmiset pääsevät ulos, silloin kun haluavat. Tässä on varmasti jokin sisäinen logiikka, jota en ole hoksannut.

Moni asia toimii eri tavalla ja jos ei tiedä sitä, niin tulee tunne, että asiat eivät toimi. Esimerkiksi jos menee postiin ison kirjapinon kanssa ja haluaa postittaa ne Suomeen, niin siellä ei todellakaan ole mitään laatikkotarpeita, paketointinaruja ja teippejä yms. tarjolla tai myynnissä. Täällä on kuitenkin \"packing services\"-palveluita, jolloin herra/rva pakkaajayrittäjä tulee hakemaan postitettavat kamat kotoa, paketoi ne ja laittaa eteenpäin. Toimii kuulemma kuin unelma. Yrittäjät jakelevat käyntikorttejaan tuolla kartsalla ja saattavat tulla jopa kotioven taakse kertomaan palveluistaan. Jos tätä ei tiedä, niin vaatimattomassa postitoimistossa tulee taatusti tunne, että ei toimi.

Täällä voi myös halutessaan tilata rva yrittäjän kotiinsa valmistamaan ihanat ateriat kohtuuhintaan joka päivä. Homma toimii niin, että itse ostat raaka-aineet valmiiksi ja rva-yrittäjä saapuu sitten sovitusti niistä kokkaamaan. Olen kuullut, että toimii tämäkin.

Kun täältä vuokraa asunnon, niin siihen kuuluu itsestään selvästi siivoaminen, joskus myös pyykinpesu. Eli asunto siivotaan muutaman kerran viikossa sovitusti. No ei ole kyse mistään syväpuhdistuksesta, vaan semmosesta peruspintaputsauksesta, mutta anyways. Mulla käy Shankar keskiviikkoisin ja lauantaisin. Hän puhuu mulle paljon hindiä ja minä hymyilen ja koetan sanoa, että en ymmärrä. Shankar ei välitä siitä, että en ymmärrä, vaikka välillä on aidosti ihmeissään, kun multa ei hindi suju. Hän on tosi ystävällinen ja mukava tyyppi.

Asunnossani on hyvin toimiva pesukone, jossa on mahtavan nopea pikaohjelma ja puhdasta tulee. Pienessä asunnossani on myös nerokkuutta lähenevä pyykinkuivatussyteemi eteisessä: kattoon hinattavat narut, joita on helppo liikutella edestakaisin. Siellä katonrajassa (palatsissani on korkea eteinen) pyykit kuivuvat tilaa säästäen ja huomaamatta.

Instituutti on oikein toimivuuden ihme. Siellä käy aikamoiset määrät ihmisiä treenaamassa päivittäin ja kaikki on organisoitu tarkasti, niin että asiat sujuvat. On sääntöjä on, mutta ei tulisi joogahommista mitään tuolla volyymillä, jos ei tietyistä asioista nipotettaisi.

Täällä on aina lämmin, satoi tai paistoi. Ei tarvitse koskaan miettiä, että tarkeneekohan tänään varvastossuissa. Aina tarkenee. Toimii siis. Kuulin, että Suomessa on ollut jo yöpakkasia. Come on: elokuussa!

Intia siis toimii ja ei toimi, ihan niinku Suomikin.

Nyt kun olen saanut kommentti-osion toimimaan, niin olen lukenut kaikki vanehmmatkin kommenttinne (siis ennen Pune-blogia) ja julkaissut ne. Kiitos kaikille! Tästä lähin katson kommentti-osion säännöllisesti.

Ma 27.8.2012

Instituutissa ohjattujen tuntien teemojen rytmitys noudattaa tiettyä kaavaa. Kuukauden ensimmäisellä viikolla keskiössä ovat seisoma-asanat, toisella viikolla eteentaivutukset, kolmannella taaksetaivutukset ja neljännellä restoratiiviset (palauttavat) asanat. Joskus kuitenkin tavat lähestyä teemaa voivat tulla yllättävistä suunnista. Esimerkiksi taaksetaivutusviikolla teimme Rayan tunnilla pitkälti eteentaivutuksia, mutta etsimme niiden kautta niitä periaatteita, joiden tulee olla läsnä taaksetaivutuksissa. Ihan nerokasta.

Nyt on restoratiivinen viikko menossa. Tänään teimme alkutunnista teemaa ajatellen ehkä hieman yllättäen Adho mukha vrkasanaa (käsinseisontaa) ja Urdhva Dhanurasanaa (siltakaarta) aika pitkillä pidoilla ja reippaalla menolla ennen tuettua Setubandha Sarvangasanaa. Teemana oli löytää aktiivinen aktiivisuus (mm. Urdhva Dhanurasana) ja aktiivinen passiivisuus (mm. Setubandha sarvangasana) kehoistamme.

Usein huomaamattaan jännittää jotain paikkaa, jota ei kuuluisi jännittää, esimerkiksi kurkun tai leukaperien aluetta, ja kun sen aktiivisesti vapauttaa passiiviseksi, poistuu epätarkoituksenmukainen jännittyneisyys. Tämä ei tapahdu, jos asiaa ei aktiivisesti huomaa. Toisaalta myös aktiivinen passiivisuus auttaa pitämään rintakehän auki vaikkapa pranayamoissa silloin, kun pelkkä passiivisuus lysäyttäisi sen kasaan ja pelkkä aktiivisuus jäykistäisi sen. En tiedä saitteko yhtään kiinni ajatuksista, mutta sanonpa vaan, että olipa taas ihan älyttömän kiinnostavasta näkökulmasta kehitelty tunti.

Selkeästi tässä kuussa tunneillamme painotus on ollut eteentaivutuksissa. Juttelin tästä eilen Marriottin altaalla irlantilaisen kollegani kanssa ja hän arveli, että painotus johtuu siitä, mitä guruji on arvellut ryhmän tarvitsevan. Totta on, että omissa harjoituksissamme monella on ollut pääpaino taaksetaivutuksissa, joten luultavasti B.K.S. on ohjeistanut, että rakentakaa niille stabiliteettia ja ymmärrystä asiaan mm. eteentaivutusten ja seisoma-asentojen nosteen kautta, koska treenaavat kuitenkin noita backbendsejä kaiket päivät omissa reeneissään. Tiedä häntä näistä spekulaatioista, mutta teoria on paljon mahdollinen, kun tietää, kuinka paljon guruji tarkkailee, aistii ja ohjaa instituutin toimintaa.

ma 27.8.2012

Täällä on apteekkeja joka kadunkulmassa. Vähän niin kuin Suomessa kampaamoita. Kun mulla oli vatsatauti, niin olin aikeissa hakea jälkiselviämisiin maitohappobakteereita tuosta nurkan takaa. Olin kuullut, että intialaiset vatsataudin hoitotuotteet suorastaan palauttavat maailmanjärjestyksen ja kosmoksen värit. Muistin sitten, että olin tuonut Suomesta purkillisen mukana ja pitäydyin niissä.

Täällä saa lääkkeitä ilman reseptiä jos johonkin tarkoitukseen. Apteekkien valvonta on valitettavasti tehotonta ja lääketarkastajista on pulaa. Siksi lääkkeiden väärentäminen, ilman vaikuttavaa ainetta olevien sekä vanhentuneiden lääkkeiden uudelleen pakkaaminen ja nimeäminen ovat Intiassa valitettavan yleisiä käytäntöjä.

Times of Indian (22.8.2012) mukaan Mahashastran alueella (Pune sijaitsee siis tällä alueella) apteekkeihin tehdyissä pistokokeissa 36 % lääkkeistä oli huonolaatuisia. Vaikka Mahashastran alueella onnettomien lääkkeiden määrä oli suurempi kuin muilla alueilla, niin muualla Intiassa ongelma ei ole luultavasti sen pienempi: vuosina 2011 - 2012 suurin osa lääketesteistä tehtiin Mahashastran alueelta (Mahashastran alueelta testattiin noin 7000 lääkettä, kun esim. Delhistä vain noin 300). Tämä vaikuttanee lopputulokseen.

Terveysministeri Ghulam Nabi Azad sanoo, että pilaantuneet ja väärennetyt lääkkeet uhkaavat paitsi kansalaisten terveyttä myös lääkkeiden vientiteollisuuden mainetta. Täällä on yritetty lisätä valvontaa muun muassa maksamalla palkkioita viranomaisille ja tavallisille ihmisille, jotka paljastavat väärinkäytöksistä epäilemänsä jakelijan. Politiikka on kuitenkin osoittautunut epäselväksi pannukakuksi: korruptio rehottaa ja valtion testaamisresurssit eivät ilmoittelusta kasva.

Lääkkeiden valvonnasta ja niiden standardoinnista vastaava Central Drug Standard Control Organisation (CDSCO) suosittelee toimenpideohjelmassaan uusien lääkkeiden testauslaboratorioiden pystyttämistä sekä liikkuvien laboratorioiden perustamista. Rahasta, ja sen kautta pätevistä kemisteistä sekä testauslaitteista, on kuitenkin pulaa, joten hommat eivät ihan pelkistä suosituksista oikene. Tällä hetkellä monet laboratoriot voivat testata lääkkeiden laatua siinä mielessä, sisältävätkö ne oikeita aineosia, mutta ne eivät pysty testaamaan, sisältävätkö lääkkeet pilaantuneita aineosia.

Intiassa paljastui myös äskettäin, että maassa nk. irrationaalisten lääkkeiden käyttö on laajamittaista ja niiden tuotanto teollista. Näitä, joskus luontaislääkkeidenkin nimellä myytäviä lääkkeitä, käytetään täällä jos johonkin vaivaan. Monet niiden aineosista on todettu testeissä ei-olennaisiksi ja jopa vaarallisiksi.

Ihan jees, että oli ne omat maitohappopillerit mukana, vaikka ehkä ois lumelääkkeilläkin oiennut mun suoliston bakteerikanta. Ehkä paikallisilla on näppituntuma, mistä apoteekista kandee rohdot hakea, jotta saa kunnollisia. Täällä on varmaan siihenkin joku sisäinen systeemi.

P.S. Väärennetyt lääkkeet eivät ole vain Intian ongelma: kehitysmaissa noin 10 - 30 % lääkkeistä on väärennettyjä.

Jokunen ulkomailla asuva ystäväni, on vastikään kysynyt, oletko jo nähnyt The Manin. Ovat sitten olleet ihan äimänä, kun kerron, että joo: treenataan samassa salissa joka päivä. Myös minä luulin tänne tullessani, että B.K.S:n näkeminen olisi jotenkin hyvästä onnesta kiinni. En arvannut, miten paljon hän on läsnä, miten paljon hän harjoittelee ja opettaa yhä, miten paljon hänellä on energiaa. En olisi ikinä arvannut, että treenaamme yhdessä kuusi päivää viikossa. Enkä etenkään, että hän yhä opettaa kuusi päivää viikossa. Luulin, että guruji olisi jo vetäytyneempi, mutta väärin luulin.

B.K.S. Iyengar heräilee kuulemma joka aamu siinä viiden pintaan. Tekee sitten muutaman tunnin pranayamaa (hengityksenhallintaharjoituksia), syö sen jälkeen aamupalaa ja lukee päivän lehdet. Lehden lukua olen todistanut, koska joogasalista on tietystä kohtaa sopiva näköyhteys suoraan Iyengarien kotikirjastoon. Siellä herrasmies tosiaan pöytänsä ääressä istuskelee.

Joka päivä, paitsi sunnuntaisin, hän aloittaa harjoituksen klo 9 ja lopettaa sen noin klo 12. Guruji treenaa siis 6 kertaa viikossa kanssamme. Yhtään kertaa hän ei ole puuttunut aamulla omalta paikaltaan. Hän on aina paikalla ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. Samalla kun hän harjoittelee, hän opettaa instituutin opettajia ja erityisesti Abhijataa. Joka keskiviikko, ja usein myös lauantaisin, B.K.S. opettaa Abin suulla ohjatun aamutunnin. Yhteispeliä on erittäin hedelmällistä seurata. Homman nimi on se, että B.K.S. opettaa Abin suulla meitä ja opettaa samalla Abia myös opettamaan.

B.K.S. tarkkailee vapaissa harjoituksissa vähintään sivusilmällä, mitä salissa tapahtuu ja kommentoi välillä näkemäänsä läheisille opettaja-opiskelijoilleen. Silloin tällöin hän opastaa itse suoraan jotain salissa treenaavaa, kuten minua silloin kerran (Pune-blogi 13). Jos jollakin on jotain erityisongelmaa, josta hän on avautunut instituutin opettajille, niin asia kantautuu usein B.K.S:n korviin ja sopivan hetken tullen hän saattaa kutsua ongelmaisen erityisopetukseensa. Viime viikolla yksi nainen kertoi toisen jalkansa puutumisongelmasta terapiaopettajagurulle, Stephanie Quirkille, joka välitti tilanteen gurujille. B.K.S. pyysi naista tekemään eri asanoita ja antoi tarkkoja ohjeita, kuinka työskennellä oireidensa kanssa. Oppilas vaikutti kiitolliselta saamiinsa ohjeisiin ja ongelma katosi hänen sanojensa mukaan, ainakin harjoittelun aikana.

B.K.S. on niin joogi henkeen ja vereen kuin voi vain olla. Hän palaa joogasalille usein vielä illalla terapiatunneille opettamaan. Päivällä häntä näkee usein aulassa ja instituutin kirjastossa. Joskus guruji harjoittelee taustalla myös iltaharjoituksissa. Kun illalla poistuu instituutista, näkee usein B.K.S:n seurustelevan sukulaistensa kanssa olohuoneessaan. On niin kotoista.

En usko, että guruji poistuu kovin usein instituutin ja kotinsa alueelta. Paitsi silloin, kun lähtee matkoille. Hänellä on kotona kaikki: rakas joogasali, välineet, kirjat, lehdet, perhe, oppilaat, koti. Hänellä on siellä kaikki, mitä sellainen, joka on joogi henkeen ja vereen tarvitsee.

Vinkkinä vielä rakkaan kollegani ja frendini, Lauhan, Pune-blogi, johon pääset klikkaamalla tästä.

to 30.8.2012

Kuulin eilen, että täällä oli elokuun alussa (1.8) neljän pommiräjähdyksen sarja. Kukaan ei onneksi kuollut iskuissa ja loukkaantuneitakin oli vain yksi (ainakin Wikipedian mukaan). Poliisi epäilee, että kyse on pikemminkin ilkivallasta kuin terrorismista, mutta muun muassa kostoteorioita on esitetty. Ehkä oli ihan hyvä, ettei siihen omaan alkukaaokseensa kuullut heti näitä uutisia. Ois vaan turhaan alkanut jännittää asioita, joille ei kuitenkaan mitään voi.

Alkukaaos on siis selvitetty ja nyt on loppukaaos tai pikemminkin lähtökaaos edessä. Kirjoja oli mukana ja tuli sitten ostettua vielä lisää, joten laukku painaa mitä painaa. Muuten mun shoppailu loppui siihen ensimmäisten päivien rynnistykseen, kun tongittiin koko päivä Pune Centralin alennusmyyntejä.

Olen sittemmin keskittänyt taloudelliset varani ihanan sapuskan ja moktailien maistelemiseen sekä aineettomiin ostoksiin kuten uimiseen Marriottissa. Tällä viikolla vielä sokerina pohjalle otin 90 minuutin mittaisen mielettömän hieronta-, deeptissuemassage-, akupunktio-, lymfa-, kasvo- ja jalkahieronta- ja reikisession. Tämän hoidon nimi oli Yogic massage. Rouva saapui kotiini homman tekemään. Ihan mieletöntä, kun sai autuaassa tilassa sitten sammahtaa suoraan omaan sänkyyn.

Näinä viimeisinä päivinä on ollut vähän semmoinen "kaikki ilo irti"- meininki. Suomessa ei ole aikaa hoidatella, ihmetellä, kirjoittaa usein blogia, lueskella näin paljon lehtiä, uida eikä joogata tähän malliin. Nautin aamuisista kävelyistä instituuttiin, tuoksuista, lämmöstä, elämänmenosta täällä kaikessa kirjossaan. Nuuhkin ilmaa varvastossuissani ja imen energiaa itseeni. Täytän kaikki soluni kesällä ja painan mieleeni instituutin omistautuneen ilmapiirin, jotta minulla on oppilailleni annettavaa ja jotta Suomen talvi taittuu paremmin. Tänään, B.K.S:n intensiivistä läsnäoloa terapiatunnilla katsellessani, tuli jo vähän ikävä.

On upeaa, että on päässyt tapaamaan ihmisen, jonka elämäntyötä kunnioittaa sanoinkuvaamattomasti ja jonka opeista on saanut ja saa edelleen niin paljon. Että joku on koko elämänsä miettinyt asanatyöskentelyn kautta muun muassa kinesteettisiä kehoyhteyksiä ja linjauksia äärettömän omaperäisestä näkökulmasta käsin ja vielä verbalisoinut kaiken selkeästi ymmärrettävään muotoon. Metodin järkeenkäypyys, käytännöllisyys ja syvyys vetosivat minuun aikoinaan ja vetoavat edelleen.

Ei ole joogakyllästymistä tullut, vaikka kovin on joogakyllästeistä elo täällä ollut. Päinvastoin: nälkä tuntuu kasvavan syödessä. Odotan innolla kuin ekaluokkalainen kouluunmenoa, että pääsen taas aamulla treenaamaan. Silti on maailman ihaninta palata Suomeen rakkaiden luokse, joita on kova ikävä.

Intian reissuni, opiskelupitoinen sellainen, on samalla ollut lomaa opetustyöstä. Työt kutsuvat maanantaina, kun hyppään taas oppilaasta opettajan rooliin.

Mutta vielä yhden päivän olen 100 % oppilas.