15. Marraskuu 2017
Kevään 2018 Päiväkummun virkistysviikonloput
 Päiväkumpuun nauttimaan!Keväällä 2018 on tarjolla kaksi liikunnall... Lue lisää
15. Marraskuu 2017
Katja Keräsen ohjaamat kurssit ja tunnit keväällä 2018
  Kevät 2018 iyengarjooga- ja pilateskurssit Iyengarjooga taso 1 Paikka: Stu... Lue lisää
20. Heinäkuu 2017
Jooga- ja wellnesslomat Gardalle toukokuussa 2018
 Balanssitraining/Balanssitravelin suositut jooga- ja wellnessmatkat Italian Gardajärve... Lue lisää
19. Huhtikuu 2017
Hellitä hetkeksi Kylpylähotelli Päiväkummussa
Lähde liikkumaan, nauttimaan pitopöydän herkuista, kylpylän nautinnoista sek&... Lue lisää
19. Huhtikuu 2017
Balanssi Training, syksy 2017
Katja Keräsen ohjaamat iyengarjooga- ja pilateskurssit syksyllä 2017 (teaching also in ... Lue lisää

Liikunnan osaamisen pakko

2. Maaliskuu 2012 - 13:40

Ihmiset hermostuvat itseensä käsittämättömän nopeasti, jos eivät heti nappaa jotain uutta liikettä, liikesarjaa tai lajia. En ole missään muussa maailman asiassa törmännyt vastaavanlaiseen itse asetettuun hetioppimisen pakkoon kuin liikunnassa. Se on ihan käsittämätöntä. Kukaan ei oleta tulevansa tohtoriksi jossain teoreettisessa aineessa yhdellä kertaa tai hahmottavansa vaikkapa kvanttifyysistä todellisuutta saman tien. Kukaan ei oleta voivansa luetella maailman historian käänteitä tarkasti yhden lukukerran jälkeen. Jostain syystä moni tuomitsee kuitenkin omat liikuntataitonsa hyvin lyhyiden kokeilujen jälkeen. 

Olemme oppineet vaikeimmat liikunnalliset asiat noin 1-2 vuoden iässä, kun olemme nousseet sitkeän harjoittelun kautta seisomaan kahdelle onnettoman pienelle räpylällemme. On suoranainen ihme, että niiden varassa pysyy pystyasennossa näinkin nivelekäs ja korkea olento kuin ihminen. Onneksi pystyynnousemisen tarve on niin suuri, että se ylittää liikunnallisen kärsivällisyytemme normirajat. Sen jälkeen kärsivällisyys alkaa vähitellen karista.

Totuus liikunnallisissa harjoituksissa edistymisessä piilee kuitenkin myös pystyasennon oppimisen jälkeen harjoittelussa: toistoissa, toistoissa ja taas kerran toistoissa. On parempi olla jatkuvasti punnitsematta, mitä osaan tai mitä en osaa. Tärkeintä on keskittyä tekemään uudestaan ja uudestaan, kärsivällisesti. Olisihan se nyt outoa, jos jokainen pystyisi muutaman harjoituksen jälkeen tanssimaan balettia kuin Minna Tervamäki, pelaamaan tennistä kuin Jarkko Nieminen tai tekemään jooga-asanoita kuin B.K.S Iyengar. Ei ystävät, se ei mene niin.

Jotta liikunnassa voi mennä eteenpäin, on kestettävä keskeneräisyys ja oma epätäydellisyys. On oltava jatkuvasti matkalla ja lakattava jatkuvasti arvioimasta omaa edistymistään. Suuri osa edistymisestä perustuu siihen, että enimmäkseen harjoituksissa ei mene ihan putkeen. Jos haluaa kehittyä, on lakattava murehtimasta omaa huonouttaan. On vain pysyttävä liikkeen virrassa ja luotettava siihen, että pikkuhiljaa asioita tapahtuu. On opittava suhtautumaan omaan epätäydellisyyteen haasteena, on opittava nauttimaan matkasta. On tehtävä, liikuttava, kokeiltava, epäonnistuttava ja lopetettava selitteleminen. Osaamattomuus on paras lähtökohta oppimiselle.  

P.S. Blogi syntyi tänä aamuna käymäni inspiroivan keskustelun siivittämänä: kiitos mahtikollegani Fatima Witick!

 

Terveelliset palautuspatukat

15. Maaliskuu 2012 - 21:46
Ystäväni ja kollegani Marianne Airisniemi on mussutellut jumppaohjausten jälkeen ihanan näköisiä palautuspatukoita. Tivasin reseptin itselleni ja koska hyvä pitää saada jakoon, niin tässä resepti myös teille. Mariannen luvalla tietenkin: -Juu, voit tietty jakaa. Tosin minäkin olen siepannut reseptin ruotsalaiselta personal trainer -bloggaajalta Olga Rönnbergiltä.

Tässä siis Mariannen palautuspatukkaterveiset:

Palautuspatukat

  • 1,5 muusattua banaania
  • 3 rkl maapähkinävoita (Tärkeää, että on sokeritonta, lisäaineetonta ja mahdollisesti jopa suolatonta. Sellaista saa esimerkiksi Ruohonjuuresta. Ei sisällä mitään muuta kuin maapähkinää! Tosi hyvää muihinkin ruokiin!)
  • 2 dl kaurahiutaleita (Näistä korvaan osan joskus mantelijauhoilla. Saa kanssa Ruohonjuuresta. Osa rasvasta poistettu jauhantavaiheessa, joten ei ihan yhtä rasvaista kuin manteli, mutta sisältää mukavasti proteiinia ja maistuu hyvälle.)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • n. 1 dl (tai vähän alle, ei ole niin tarkkaa) heraproteiinijauhetta (Itse käytän sitä maustamatonta versiota. On paljon keskusteltu siitä tuhoutuuko osa proteiinijauheen arvokkaista aminohapoista tehottomiksi kuumennettaessa, mutta tästä on epämääräistä erimielisyyttä eikä mitään kunnon näyttöä ole suuntaan eikä toiseen, joten olen päättänyt mennä heidän mukaan, jotka väittävät ettei kuumennus ole ongelma.)
  • 0,5 dl rusinoita
  • kanelia maun mukaan (eli paljon)
  • Jotain makeuttajaa voi lisätä, jos haluaa, esim. Sötin 3 rkl. Minä käytän sellaista Sötin -nimistä, karppisokerinkin nimellä kulkee. Kaloriton, ei niin makea kuin tavallinen sokeri, vaikkakin rypälesokerista valmistettu, eikä keinotekoinen kuten vaikka aspartaami. Mutta kyllä hunaja tai agavesiirappikin käy. Tai sitten ei laita mitään. Hyviä tulee ilman lisämakeuttakin.

Sekoita kaikki ainekset, muotoile pellille patukoiksi ja paista
uunissa 150 asteessa 10 min. Massa on uuniin laitettaessa todella tahmeaa ja aika löysää, joten kekojen kokoaminen patukoiksi on vähän hankalaa. Myös paistamisen jäljiltä jäävät aika pehmeiksi. Mutta ulkonäköhän on tässä aivan
toissijainen asia - ravintosisältö, käytännöllisyys ja maku ratkaiskoon. Uunista ottamisen jälkeen anna jäähtyä vähän ja sitten patukat voi pakata yksitellen esim. folioon tai muovikelmuun tai voipaperiin. Pysyvät näin hyvin kasassa ja helppo ottaa mukaan laukkuun. Säilyvät jääkaapissa pitkään hyvinä.

Hyvää on! Ja terveellisempi vaihtoehto kaikille teollisesti valmistetuille patukoille!

p.s. Osia näistä aineksista voi vaihdella vähän mielen mukaan ja riippuen siitä mitä kotona sattuu olemaan. Esim. kokeile laittaa mukaan raastettua porkkanaa, pellavansiemenrouhetta tai vaikka kaakaojauhetta. Rusinat voi halutessaan jättää pois jne. Banaanimäärä riippuu vähän niiden koosta.

Koska on kyse treenin jälkeisestä palautuspalasta, on hyvä, ettei massassa ole liikaa rasvaa, eikä kovin hurjasti kuitua, jotta proteiinit ja hiilihydraatit pääsevät imeytymään nopeasti. Palautuspatukoissa pellavansiemenrouhe ei siis ole ihan paras vaihtoehto, vaikka muuten onkin huippuhyvä ruoka-aines.

Valinnaisuuden pakko

25. Maaliskuu 2012 - 16:31

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin, Kiti Müllerin, mukaan peruskouluissa ja toisella asteella on nykyään liikaa valinnaisuutta (HS 25.3.2012). Olen niin samaa mieltä. On aivan älytöntä, että lasten ja nuorten pitää kehittymässä olevan itsetuntemuksen ja persoonallisuuden kanssa tehdä päätöksiä, jotka saattavat suunnata heidän koko elämäänsä. Valinnaisainepäätösten takana lapsuudessa ja nuoruudessa seisovat usein myös vanhemmat, mutta vanhempien tiedon, intohimojen, tulkintojen ja maun mukaan tehdyt valinnaisainevalinnat eivät ole sen parempia kuin lapsenkaan.

Lapsille ja nuorille riittää suht sama perusmalli kaikille: sopivan monipuolinen cocktail  nk. lukuaineita, mantsaa, fysiikkaa, kemiaa, äidinkieltä, muita kieliä, taideaineita ja liikuntaa. Näin kaikille annetaan suhteellisen tasalaatuinen viljelymaasto, josta erityiskykyjään voi jatkossa kehittää. Ei tarvitse olla taideaineisiin suuntautunut 9-vuotias, eikä 10-vuotias luonnontieteilijä.  Sen sijaan, että tehdään valinnaisaineluokkajakoja, niin tärkeää olisi kehittää opetusmetodeja erilaisia oppijoita huomioiviksi: toinen oppii parhaiten kuulemalla, toinen tekemällä, kolmas näkemällä. Opetustilanteissa voisi hyödyntää enemmän kaikkia aisteja. Eri oppiaineita voisi soveltaa laajemmin myös toisten aineiden tunneilla. Esimerkiksi matematiikkaa voi hyödyntää liikuntatunnilla tai kieliä musiikintunnilla.

Aivojen otsalohkot ovat tärkeät sosiaalisen vuorovaikutuksen, itsetuntemuksen ja persoonallisuuden kehittymiselle. Erityisesti otsalohkon alueen peilisolut ovat tärkeitä toisen eleiden, äänensävyjen ja ilmeiden tulkinnassa. Niihin liittyy myös empatian kokemisen kyky. Vaikka 18-vuotiaan nuoren älyllinen kapasiteetti saattaa muuten vastata kypsemmän aikuisen kapasiteettia, niin otsalohkon alueen kypsyminen jatkuu nykytutkimuksen mukaan pitkälle aikuisuuteen, 25 - 30-vuotiaaksi, saakka.

Lasten ja nuorten jakaminen kouluissa tiettyihin karsinoihin heidän erikoislahjakkuuksien mukaan saattaa olla jopa haitallista: lapsi tai nuori alkaa pitää itseään tiettyyn viiteryhmään kuuluvana ja toiseen kuulumattomana. Tällainen kummallinen lahjakkuusluokkiin jakaminen saattaa hidastaa itsetuntemuksen kehitystä, koska oma lahjakkuusala voikin löytyä myöhemmällä iällä juuri siitä lokerosta, johon itseään ei koskaan lukenut kuuluvaksi.

Yksi tuttavani löysi matemaattisen lahjakkuutensa vahingossa vasta aivovamman jälkeen aikuisena, koska hän huomasi, että kuntoutuksessa matematiikka oli hyvä väline. Hän opiskeli löydöstä motivoituneena itselleen uuden ammatin, jossa pääsi käyttämään erityislahjakkuuttaan.

Yksi Parasta aivoillesi-kirjan kirjoittajista, Raija Kivinen, kertoo kirjassa, kuinka hänelle lopullinen ammatinvalinta selkeni vasta 26-vuotiaana, kun hän oli opiskellut itsensä maalisuoralle ruotsin ja englannin kielten opettajana. Vaikka vieraat kielet olivat olleet hänelle aina helppoja, niin silti se ei tarkoittanut suoraviivaista motivaatiota itsestään selvään alaan. Valmistumissuoralla hän ymmärsi, että kielten opettajaksi hän ei halunnut.

Pidetään siis lasten ja nuorten oppimiskenttä laajana, eikä ahdisteta heitä liioilla valinnoilla.

Valitse sivu: 1
 
border border