15. Marraskuu 2017
Kevään 2018 Päiväkummun virkistysviikonloput
 Päiväkumpuun nauttimaan!Keväällä 2018 on tarjolla kaksi liikunnall... Lue lisää
15. Marraskuu 2017
Katja Keräsen ohjaamat kurssit ja tunnit keväällä 2018
  Kevät 2018 iyengarjooga- ja pilateskurssit Iyengarjooga taso 1 Paikka: Stu... Lue lisää
20. Heinäkuu 2017
Jooga- ja wellnesslomat Gardalle toukokuussa 2018
 Balanssitraining/Balanssitravelin suositut jooga- ja wellnessmatkat Italian Gardajärve... Lue lisää
19. Huhtikuu 2017
Hellitä hetkeksi Kylpylähotelli Päiväkummussa
Lähde liikkumaan, nauttimaan pitopöydän herkuista, kylpylän nautinnoista sek&... Lue lisää
19. Huhtikuu 2017
Balanssi Training, syksy 2017
Katja Keräsen ohjaamat iyengarjooga- ja pilateskurssit syksyllä 2017 (teaching also in ... Lue lisää

Liiku aina, myös lauantaina

14. Tammikuu 2011 - 19:38

Liikunta, ihana asia itsessään, parantaa ja ylläpitää terveyttä. Tämä ei liene ylläri enää kenellekään.

Jotta terveyttä edistävistä iloista pääsisi nauttimaan, kannattaa liikkua paljon, mielellään joka päivä. Avainsana varsinkin liikuntaharrastamisen alussa on liikunnan määrä, ei niinkään teho.  Yhdysvaltain terveysviraston (ACSM:n) vuonna 2008 julkaisemien terveysliikuntasuositusten mukaan 18 - 64  -vuotiaiden tulisi liikkua keskiraskaalla tasolla (esim. reipas kävely)vähintään 2 h 30 minuuttia viikossa ja raskaammalla tasolla (esim. hölkkä, reipas hiihto tai pyöräily) vähintään 1 h 15 min viikossa. Yksi liikuntakerta voi sisältää aineksia molemmista kategorioista, joten mielikuvituksen käyttö harjoitusohjelmia laadittaessa on sallittua. Suositukset ovat alkulataus liikkujan tiellä ja tavoitteena on vähitellen tuplata suositusten määrä. Kestävyysliikunnan lisäksi tulisi harjoittaa tasapainoa ja taitoa sekä treenata kehon isoja päälihasryhmiä vähintään kaksi kertaa viikossa.

Viimeisimmät terveysliikuntasuositukset ovat rankempaa kamaa kuin vuosituhannen alkupuolella laaditut edeltäjänsä.  Kuitenkin täytyy muistaa, että jos liikunnan harrastamisesta on kulunut aikaa, niin tavoitearvoja pienemmälläkin määrällä kannattaa lähteä liikkeelle. Olennaista liikunnan annostelemisessa on portaittainen tehon/määrän nosto ja se, että ylipäänsä lähtee liikkeelle. Terveyshyötyjä saa kaikesta liikunnasta ja hyödyt lisääntyvät liikunnan määrää kasvatettaessa.

Arkiliikunnalla on tärkeä osa aineenvaihdunnan buustaajana. Kun aloitat liikuntaharrastamisen, niin älä unohda arjen liikettä. Käytä portaita, kulje välimatkat pyörällä tai kävellen, haravoi, remontoi, luo lunta. Jos liikut arjessasi paljon, niin sen merkitys aineenvaihdunnalle on jopa isompi kuin yksittäisen erillisen liikuntakerran. Istumista kannattaa myös välttää tai ainakin tauottaa sitä tuolilta ylösnousemalla mahdollisimman usein, vähintään 45 minuutin välein.

Liikunta kannattaa aloittaa matalalla teholla, koska silloin jaksaa lähteä liikkeelle usein. Sääntö aloittavalle liikkujalle on tämä: lisää ensin liikunnan määrää ja lisää tehoa vasta peruskunnon kartuttua. Muista myös, että hyväkuntoisenkin henkilön liikunnasta pääosan tulisi tapahtua keskiraskaalla tasolla. Tehotreenit ovat makupaloja ja harjoittelun buustaajia. Elimistön kannalta ei ole järkeä mennä koko ajan täysillä.

Liikunnan aiheuttamat mitattavissa olevat muutokset elimistössä näkyvät välittömästi liikuntakerran jälkeen, mutta varsinaisia fysiologisia rakenteellisia muutoksia elimistöön tulee vasta pitkään jatkuneen liikuntaharjoittelun myötä.  Liikunta vaikuttaa lepoverenpaineeseen jo yksittäisen liikuntakerran jälkeen laskemalla sen tason matalammalle kuin ennen liikuntahetkeä. Vähitellen se kuitenkin nousee normaalilukemiinsa. Sen sijaan pitkään liikuntaa harrastaneella lepoverenpaine vakiintuu matalammalle tasolle, koska pitkään jatkunut liikuntaharrastaminen aiheuttaa pysyvämpiä, rakenteellisia muutoksia verisuonten seinämissä.

Jokainen liikuntakerta kannattaa: Yksittäinen liikuntakerran verenpainetta laskeva vaikutus kestää noin 12-16 tuntia, lisääntynyt lihaksen insuliiniherkkyys (eli sokeriaineenvaihdunnan paraneminen) noin 1-2 vrk ja veren pienentynyt triglyseridipitoisuus (veren pienentyneet rasva-arvot) jopa 2-3 vrk. Liikunta tosiaan on lääke, jota kannattaa nauttia joka päivä!

Pidä siis liikunnan terveysvaikutukset hyötyjanan yläpäässä ja liiku aina kun mahdollista.

Lähde ja inspiraatio:

Kai Savonen 2010: Liikkumattomasta liikkujaksi-hitaasti kiihdyttäen, julkaisussa: Liikunta ja tiede 5/2010.

Tiedettä vai taidetta

15. Tammikuu 2011 - 22:59

Olen niin lopen kyllästynyt tuohon otsikon vastakkainasetteluun. No joo, ymmärrän, että se on relevantti silloin, kun taistellaan kouluopetuksessa määrärahoista ja tuntimääristä. Koulussa homma menee tällaisen oudon jaottelun mukaan, koska joskus opetettavien asioiden ajallinen organisointi vaatii ehkä kummallisia lokeroita. Taideaineet tuntuvat olevan potkupalloina, kun on niin paljon muutakin opetettavaa. Ajatellaan, että taide hoituu ikään kuin siinä sivussa ilman sen kummempia panostuksia.  Tämä on tietenkin väärin. Taidetta pitää olla sekä taideaineina, että myös nk. tiedeaineiden maustajana. Taidetta on myös muu kuin kuvaamataidon tunnilla taiteiltu surrealistinen inspiraatiopläjäys tai musatunnilla laulettu hummanihei. Taidetta tai taiteen kaltaista suhtautumista maailmaan voidaan opettaa vaikkapa esittelemällä taideprojekteja, jotka kommentoivat ajankohtaista tieteellistä tai yhteiskunnallista ilmiötä. Kun esimerkiksi bilsassa puhutaan aivoista, niin samalla voidaan sivuta sitä, mitä taiteilijat ovat aiheen tiimoilta tuottaneet jne.

Olin tänään tieteen päivillä Helsingin yliopistossa ja seurasin mm. luentosarjaa aiheesta \"Tarvitaanko taidetta?\".  Professori Kari Kurkela Sibelius-Akatemiasta puhui tieteestä suppeakaistaisena näkökulmana maailmaan, kun taas taide on laajakaistainen näkökulma maailmaan. En ymmärtänyt jakoa ollenkaan, vaikka intuitiivisesti voin hahmottaa, mitä professori halusi meille kertoa. Kurkela perusteli väitettään mm. tieteen tarkkarajaisuudella, rationaalisuuden periaatteella, tietyn väitteen ympärille kerrytetyillä \"totuusväittämillä\", jne. Taiteessa taas ei Kurkelan mukaan ole varsinaisia totuusväittämiä, eikä taide määrity tarkkarajaisena, taiteessa \"totuudellisuus\" rakentuu luovuuden, kommunikoivuuden jne. kautta.

Aika suppealta kuulosti Kurkelan näkemys tieteestä ja toisaalta aikamoisen romanttiselta näkemys taiteesta. Monet tieteen oivallukset, kuten vaikkapa Galilein kaukoputket, Einsteinin suhteellisuudet, Darwinin evoluutiot, Merleau-Pontyn fenomenologiat, ovat olleet hyvinkin rajoja rikkovia ja osin jopa silloisen rationaalisuuskäsityksen tuolla puolen. Minulle nämä ovat malliesimerkkejä tieteestä, joka on samalla ollut uutta luovaa, maailman uudesta, yllättävästä kulmasta näyttävää taidetta. Tiede kulkee parhaimmillaan ehdottomasti laajakaistaista tietä, mutta jotta kaistat saadaan auki, niin tarvitaan myös sitä suppean kaistan näkökulmaa, joka auttaa selvittämään, mitä näistä asioista on ajateltu aiemmin ja mitä ajatellaan nyt.  Tarvitaan jonkinlaista perustietoa tai taitoa asioista, jotta niitä voidaan kritisoida ja uudistaa.  

Tieteen kehittymisen ehtona on, että se on laajakaistaista. Suppeakaistainen \"totuuden\" ympärillä pyöriminen johtaa dogmatismiin. Tiede ei ole virheetöntä yhdenlaisen rationaalin ympärillä pyörivää, vaan se perustuu jatkuvaan koetteluun, kritiikkiin ja uusiutumiseen. Tieteen perustana ei voi olla suppea kaista, koska tieteen pitää olla aina valmis korjaamaan suuntaa, kun vastakkaisten väittämien kumuloituminen alkaa horjuttaa vanhoja hypoteeseja.  Jos tiede jää pyörimään suppealla kaistalla, niin se ei ole tieteen vika itsessään, vaan sitä tekevien ihmisten suppeuden ongelma.

Taiteen kenttä ei ole myöskään yksinomaan mitään laajakaistaista ilakointia. Taiteen kentällä tehdään paljon asioita ja taiteen tekoja, jotka ovat hyvinkin suppeakaistaisia, tarkkarajaisia ja tiettyjen valittujen totuuslauseiden kannattelemia. Professori Kurkela unohti, että taiteen tekemiseen liittyy usein myös pitkiä aikoja, jolloin taiteen \"tekniikoita\" harjoitellaan hänen määrittelemän suppeakaistaisuuden periaatteen mukaisesti. Diplomipianistina professori Kurkelakin on joutunut tarkkarajaisesti ja rationaalisuuden periaatteisiin nojautuen opettelemaan pianonsoiton perusteet ennen kuin on päässyt toteuttamaan laajakaistaista luovuuttaan. Samanlainen suppeakaistainen oppimisprosessi kuuluu useimmiten myös tieteeseen. Kun ymmärtää diskurssia, konventioita ja asian historiaa, niin se saattaa kirkastaa ja avata myös laajakaistaista ajattelua.

Suppeakaistaisuus ei ole yksin tieteen ongelma tai vahvuus, kuten ei laajakaistaisuus taiteen. Molemmissa elää mahdollisuus kumpaankin ajattelutapaan. Näitä näkökulmia voi myös vuorotella, raja-aitoja rikkoa ja siitä voi syntyä tai olla syntymättä jotain kiinnostavaa. Luovuus ei ole taiteilijoiden laajakanavaista yksinomaisuutta, vaan sitä tarvitaan roppakaupalla merkittävän, ajatuksia herättävän tieteenkin teossa. Tiede on parhaimmillaan uusien oivallusten, järjen ja suurten tunteiden pelikenttä siinä missä Monetin impressiot tai Dostojevskin rikokset ja rakkaudet.

Että tarvitaanko taidetta? No tietty joo: arjen näkemiseen uusin silmin, maailman ymmärtämiseen, yhteyksien hahmottamiseen, kommunikoimiseen, nautintoaineeksi, ärsytyksen lähteeksi, oivallusten areenaksi, elämyksiksi, tieteen tekemiseen...Taide on ihmiselle luonteenomainen tapa hahmottaa maailmaa siinä missä tiede, uskonto tai vaikkapa viettien seuraaminenkin.

Liikunnan harrastaminen: itsekuria vai hedonismia?

28. Tammikuu 2011 - 17:56

Aurinko paistoi kauniisti aamusta alkaen. Isosta, likaisesta ikkunasta se yritti olkkariini kurkistella ja vakuutella hyvistä aikeistaan. Lenkkitossut jalkaan ja täydellisten aistinautintojen pariin meren rantaan. Oi mitä luksusta: koko aamupäivä vapaana ja aikaa käyttää oman onnensa lisäämiseen. Lenkin jälkeen reilun tunnin mittainen joogaharjoitus ja lounas lumisen puiston vieressä, auringon voitelemassa ravitsemusliikkeessä. Täydellinen päivän aloitus.

Joku kommentoi aamunavaustani: \"Huh, huh, kuinka sinä jaksat? Sulla on kyllä tosi hyvä itsekuri.\" Kuri? Ja minä ajattelen lähinnä temmeltäväni hegemonian heinikolla. Silti jonkun silmiin se näyttää askeetin paratiisilta, vaivalloiselta, raskaalta, hengästyttävältä.

Liikuntasuhde voi rakentua hyvin erilaisten merkitysten pohjalle ja sen myötä samaisen asian voi kokea luotaantyöntävänä tai suoranaisena autuutena, itsekurina tai hegemoniana. Liikuntatieteiden tohtori Pasi Koski Turun yliopistosta piti kiinnostavan esitelmän liikuntasuhteesta Helsingissä Tieteen päivillä. Liikuntasuhteemme on paitsi yksilöllisiä valintoja niin myös kulttuurista muovautumista. Olennaista liikuntasuhteessa ovat Kosken mukaan ne merkitykset, joita liikunnan ilmiöille annamme. Merkityksenanto ei ole nappia painamalla muutettavissa ja päätettävissä, vaan se syntyy vähitellen, pitkäaikaisen muovautumisen ja muokkaantumisen tuloksena. Liikunnasta löytää jatkuvasti myös uusia merkityksiä, jotka ohjaavat mahdollisesti uudenlaisten liikuntaharrastusten ja kokemusten pariin. Koski kiteytti kiinnostavasti sen, mikä saa toiset yhä uudestaan ladun varteen tai treenisalin kuumuuteen: \"Mitä enemmän tärkeiksi koettuja merkityksiä liikunnasta löytää, sitä aktiivisempi liikkuja.\"

Kun liikuntaa on harrastanut tarpeeksi kauan, esimerkiksi 35 vuotta, niin liikkumiseen eittämättä alkaa kasautua tukuttain enemmän merkityksiä, joita siihen latasi 35 vuotta aiemmin liikuntaharrastamista aloittaessaan. Mitä pidemmäksi liikuntasuhde muodostuu, sitä enemmän ikkunoita sen kautta aukeaa. Kosken mukaan yhden, yksittäisen liikuntakerran starttaamiselle on olennaista motivaatio, mutta jotta liikunnasta saisi elämäntavan, niin siitä on löydyttävä paljon itselle tärkeitä merkityksiä.

Liikuntaa jaksaa harrastaa, jos kokee, että joskus raskaankin ponnistelun aikana tai sen jälkeen kokee jotain sellaista, joka tekee siitä kaiken ponnistelemisen arvoista. Jotain sellaista, joka lopulta poistaa ponnistelun ajatuksen ja jättää päälle hyvän fiiliksen, flown, kirkkauden, vahvan hereillä ja elossa olon kokemuksen. 

En tiedä kovinkaan monta asiaa, jotka olisivat kokonaisvaltaisesi nautinnollisempia kuin liikkuminen. Ihan miten vain: juosten, luistellen, tanssien, joogaten, hiihtäen, uiden, kokeillen, leikkien.

Totta puhuakseni: sohvalla löhöily on mielestäni myös supernautinnollista ja siihen liittyy suoranainen positiivisten merkitysten avaruus. Erityisen nautinnollista se on hyvän treenipäivän jälkeen.

\"Mitä useammin liikkuu, sitä enemmän merkityksiä liikunnasta löytää.\" (Koski P, 2011). Olen samaa mieltä.

Joogin nokkaa ja varpaita duunaamassa

29. Tammikuu 2011 - 18:13

Tilailin tuossa jokin aika sitten netin kautta muutamia joogihärpäkkeitä. Yksi niistä on lähes kaikkien joogien arvostama nenähuuhtelukannu. Pieni, sievä valkoinen muoviputeli, kuin kastelukannu. Ei siis mikään luomukannu näköjään tämä minun kannu. Sillä sitten suolavettä sieraimiin ja jo pitäisi talvi-ilmojen kuivattamien limakalvojeni  laulaa.

Joogaopettajani Kenan Albayrak antoi toisen hyvän vihjeen flunssabakteerien karkottamiseksi:  kannattaa voidella nenän limakalvoja oliivi- tai sesamöljyllä. Oliiviöljyä voi säilöä mukaansa pieneen puteliin ja siitä aina vähän hipaista sormella nokkaan. Olennaista on tietty, että sormi on puhdas, ei flunssabakteereissa uitettu. Jos on mukavuudenhaluinen hygienisti, niin vinkkinä mainittakoon, että apteekeissa myydään ihan tarkoitukseen varattuja sesamöljysumutinpulloja.  Hintaa tietenkin apteekin kautta hankitulle sesamöljylle tulee enemmän kuin kaupasta ostetulle.

Eilen posti toi myös varpaiden erottimet. Kunnon joogillahan varpaat ovat metrin päässä toisistaan. Olen tässä iltapäivän ratoksi nyt sitten venyttänyt varpaitani erilleen toisistaan, jotta saisin joku päivä täydelliset haravavarpaat.

Venytyshomma on ihan ok, kun istuu paikallaan, mutta auta armias, kun pitää lähteä venyttimet varpaiden välissä kahvinkeittoon. Huomasin muuttuneeni tönkkösuolatuksi, perspönäkäksi kantakävelijäksi. Kykenin pitämään erottimia varpaissani muuten puolisen tuntia ja niiden pois ottaminen oli aika kivunkatkuista puuhaa. Jälkeenpäin tuntui kyllä hyvältä. Varpaani löysivät hetkeksi omat polkunsa, eivätkä ahtautuneet toistensa niskaan. Etenkin pikkuvarpaani rakastaa ratsastaa nimettömällä. Sillä ei juurikaan ole omaa elämää.

Joogatunneillani kävijät ovat tottuneet siihen, että ohjeistan usein levittämään varpaita räpylämäisesti auki. Kuitenkin asiaan perehtymätön lukija saattaa tässä kohtaa ihmetellä, että minkä hemmetin takia varpaita pitää levitellä ja varsinkaan erillisten levittimien avulla. Ja varsinkin, jos se ei tunnu erityisen mukavalta.

Minäpä kerron teille tarinan varpaista, jotka rakastavat toisiaan, mutta joiden on universaalin hyvän nimissä parempi pysyä erossa toisistaan.

Varpaat rakastavat toisiinsa takertumista, tuen hakemista, liimautumista, nojailemista. Varpaat ovat perimmäisiltä luonteiltaan hyvin sosiaalisia olentoja. Tällainen yltiösosiaalisuus, jota varpaiden kohdalla jopa läheisriippuvaisuudeksi voisi kutsua, ei ole kuitenkaan varpaille pitkän päälle hyvä ratkaisu. Siitä ei tule varpaille hyvä elämä. Niistä tulee nahistuneita, päättämättömiä ja hervottomia  honkkeleita, jotka eivät enää muista, miksi ne ovat olemassa. Varpaiden elämän tarkoitus osana suurempaa kokonaisuutta hukkuu yltiöpäisten yhteisöllisyyspyrkimysten syliin, kun varpaat toisiaan hieroskellessaan eivät enää kykene näkemään metsää puilta. Toimiakseen yhdessä yhteisten, varpaiden omia haluja laajempien, päämäärien eteen niiden on osattava olla myös yksin.

Kaikenmoinen kengissä, varsikin kärkeen kapenevissa korkokengissä, käveleminen usein litistää varpaita kohti toisiaan ja voimistaa niiden yhteisöllisiä pyrkimyksiä.  Kun varpaat tällä tavalla jatkuvasti kiehnäävät kiinni toisissaan, niin tietäähän sen mitä siitä lopulta syntyy. Siitä syntyy lisää varpaita. Kansankielellä näitä varpaiden vauvoja kutsutaan liikavarpaiksi. Koska maailmaa ei ole kuitenkaan suunniteltu sellaiseksi, että varpaat jatkuvasti lisääntyisivät keskenään, niin on erityisen suositeltavaa opettaa varpaat kohtaamaan maailma itsenäisinä yksilöinä.

Varpaat voi kouluttaa itsenäisiksi yksilöiksi harrastamalla varpaiden erottelujumppia ja  -härpäkkeitä. Kun varpaat oppivat seisomaan ylväästi rivissä toinen toisensa vieressä, eivätkä toistensa päällä, niin silloin paitsi varpaiden kokonaisuus, myös jalkaterät ja nilkat voivat paremmin. Puhumattakaan varpaiden kasvulle alustan antavasta eliöstä, jota myös ihmiseksi kutsutaan.

Samalla rannalla

30. Tammikuu 2011 - 15:29

Tänään otin aurinkokylvyn hölkötellen rantareitillä. Koska oli sunnuntai ja aurinko, joka on muuten viime aikoina ollut harvinainen ilmestys, niin tuttu, talvisin yleensä autio, rantareitti oli kansaa valtoimenaan. Oli kävelysauvaa, pulkkaa, suksea, kelkkaa, vaunua ja vempainta. Oli turkkia, tuulihousua, toppapukua, huulipunaa, hiuslakkaa, hajuvettä ja aurinkolasia. Oli rouvaa, herraa, lasta, mummoa, vaaria, lössejä, porukoita ja vielä isompia porukoita, jotka täyttivät kävelyreitin täpösen täyteen, niin että hölköttelyyn pääsi kätevästi liittämään ketteryysominaisuuksia kehittävän pujotteluharjoituksen. Kaikki olimme ottamassa aurinkokylpyä samoilla mestoilla. Muistin, miksi en osallistu joukkojuoksutapahtumiin.

Juokseminen on parasta yksin. Se ei ole herkkua kaikilla mausteilla silloin, kun ympärillä on vappuhulinan kaltainen karnevaali. Juokseminen on myös ihan ok kaverin kanssa tai pienellä kaveriporukalla, mutta silloin juoksemisen merkitys muuttuu. Se ei ole enää lepoa omissa ajatuksissa tai irti niistä. Se ei ole enää meditaatiota.

Yhdessä (kaksin tai pienessä porukassa) juostessa tulee hyvä olo ja siitä saa liikunnan jakamiseen ja sosiaalisuuteen liittyviä elämyksiä. On ihana tuuletella jälkeenpäin lenkkikaverin kanssa, miten hyvä fiilis on ja matkalla voi välillä huomata toisen osoittamana ympäristöstään asioita, jotka olisivat omissa oloissa juostessa jääneet huomiotta. Pari- ja ystävyyssuhteissa on mahtavaa, kun kaikki nauttivat liikunnasta ja liikuntahetkiä pystyy ainakin jonkin verran jakamaan toistensa kanssa. Valmentajana on mukavaa tsempata valmennettavaa ja saada tämä löytämään juoksemisen ilo.

Silti. Kun haluan lenkiltä vapaata assosiaatiovirtaa, aistien kokonaisvaltaista tuulettumista ja täydellistä meditatiivisuutta, niin silloin ponkaisen matkaan yksin ja pyrin parhaani mukaan pysymään pois ihmisten täyttämiltä pujottelureiteiltä.

Valitse sivu: 1
 
border border