Hieno talvimeininki jatkuu. Levin lakeuksilla pakkasmittari jämähti joulun ajaksi -28 asteen tiimoille. Minulla oli Lapissa mukana sukset ja äitini miehellä uikkarit. Arvatkaapa kumpi käytti välineitään enemmän? Jep, minä se en ollut.

Asuimme ihanassa pirtissä. Järven rannassa oli vanhanaikainen, puilla lämmitettävä, tunnelmallinen sauna. Vesi kuumennettiin perinteisesti padassa. Ja takkatuli loimusi pukutiloissa. Hiihtämisen sijaan katsoin parhaaksi keskittyä saunomiseen ja nukkumiseen. Rannassa olisi ollut avantokin, mutta minusta oli paljon mukavampi istua löyläämässä. Kävin kerran muka yrittämässä eli seisomassa viisi sekuntia alasti terassilla. Sekin tuntui sen verran navakalta meiningiltä, että päätin avantokokeilujen saavan jäädä.

Hiihtolenkeillä en pääse kamalasti retostelemaan. Kävin Lapissa kerran hiihtämässä. Viisitoista kokonaista minuuttia. Siinä ajassa sain varpaani sen verran kohmeeseen, että katsoin parhaaksi katsoa kuin katua. Ärsyttävää, kun muuten on hyvä ja lämmin olo ja vaatetus pelaa, mutta sitten aina jotkut mitättömät ulokkeet kuten varpaat tai sormet muistuttavat inhimillisyydestäni.

Poikkesin matkalla myös Oulussa. Oulun Raksilan uimahalli on niin autuas paikka, että sinne on päästävä aina kun on paikkakunnalla. Suosittelen! Hyvä 50 metrin baana, eikä yleensä liian tukkoista. Ja sitten se mieletön mikä lie terapia-allas kaikkine hierovine suihkuineen ja virtauksineen. Uimahallissa panin merkille, että  uintiratoja polskutteli lisäkseni ainoastaan yksi naishenkilö. Altaassa oli toki paljon naisia, mutta he olivat kaikki vesijuoksuradalla. Onhan se vesijuoksu ihan mukavaa ja tehokasta, mutta älkää nyt Oulun naiset kokonaan lakatko uimasta. Uiminen on todella monipuolista liikuntaa. Ja sen lisäksi jumalten laji.

Uudessa Liikunta&Tiede-lehdessä (6/09, s. 22-24) liikuntakulttuurin johtotehtävistä eläköitynyt pitkän linjan liikuntavaikuttaja Raija Mattila nosti esiin tärkeän pointin, joka usein tuntuu unohtuvan hyötyjä ja haittoja (erityisesti taloudellisia) punnitsevassa yhteiskunnassa: liikunta ei ole vain terveyden ja hyvinvoinnin väline, vaan se on itseisarvoista. Liikunta on osa elämää ja tärkeää sinällään. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa liikunta tuntuu saavan tilaa ainoastaan, kun sitä perustellaan vankasti joko huippu-urheilun tai sitten terveyden edistämisen näkökulmasta. Molemmat paketoidaan huolellisesti euromääräisiin kääreisiin: näin ja näin paljon säästettäisiin terveysmenoissa, kun ihmiset liikkuisivat jne. 

Terveyden kohentaminen on varmasti monelle hyvä ja innostava motivaation lähde liikkuumaan lähdettäessä. Liikunta ei ole kuitenkaan vain väline, vaan se on olemisen tapa tai osa olemisen tapaa. Se on syvempi osa ihmisen identiteettiä kuin siihen liittyvät vaikutukset. Liikunnalle täytyy olla aikaa ja tilaa elämässä, ilman perusteitakin.

Tällä viikolla kopsahti melkoinen uutinen: Google on vetäytymässä Kiinasta mikäli maan viranomaiset vaativat edelleen internetin hakutulosten sensuroimista. Aikamoinen teko Googlelta, kun miettii, että Kiinassa on on melkoiset markkinat: lähes 400 miljoonaa internetin käyttäjää. Kiinnostavaa nähdä, mihin tempaus tulee johtamaan: taipuvatko Kiinan viranomaiset kohti avoimuutta vai valtaako joku muu hakukone Googlen osan Kiinan markkinoista. Vai kehittääkö Kiina oman hakupalvelun, missä sensuuri koodataan sisään järjestelmään?

Mielenkiintoista jupakassa on myös se, että kiistakumppaneina eivät ole valtio ja valtio, vaan suuryritys ja valtio. Kiinan ihmisoikeustilannetta on paheksuttu useiden valtioiden taholta ilman isompia vaikutuksia. Viekö tämä tempaus kohti muutosta? Ainakin Kiina joutuu skarppaamaan suhteessaan kansainvälisiin yrityksiin: Kiina on tähän saakka voinut luottaa, että ulkomaiset yritykset tanssivat dollarien kiilto silmissä kutakuinkin sen pillin mukaan, mutta yhtäkkiä kellon äänessä rapiseekin sora. 

Ennenaikaan valtiot vahtivat toisten valtioiden ja yritysten moraalia. Onko homma muuttumassa nyt niin, että suuryritykset alkavat vahtia valtioita? Googlen teko on esimerkillinen ja moraalista selkärankaa osoittava, mutta tuskin vetäytymistä on lähdetty pyhän hengen siivittämänä ja taloudellisella tappiomielialalla tekemään. Hyvä silti, että edes joku uskaltaa pistää Kiinalle vähän kampoihin.

Niin ja nyt vois laittaa vähän avustusta Haitin maanjäristyksen uhreille. Punaisen ristin sivuilta auttaminen on helppoa. Siellä on mm. puhelinnumero, johon soittamalla voi tehdä lahjoituksen. (www.redcross.fi)

Mie lähen nyt kahtomaan Sanna Kekäläisen Shame/Häpeä- tanssiteoksen enskaria Kaapelitehtaalle. Teema on huikaisevan kiinnostava.

Häpeilemättä,

Katja

P.S. Jos oisin kirjoittanut tämän blogin Kiinassa, niin sensuurin olisi joutunut viuh viuh.